Ripe´s Pre-Season Power Ranking


Ripes Corner logoPre-season Power Ranking

Hahaa! Ripe yllätti talven ja bongasi seuran ilmoitustaululle jätetystä Post-It -lapusta OKL-ilmoittautumisen päättyneen. Ja mitä rähmäiset silmäni näkevätkään? Vajaa 30 joukkueellista alkoholisoituneita keski-ikää lähestyviä dinosauruksia täynnä olevia rupusakkeja! Kultaisiin huippuvuosiin suhteutettuna hippusen tiivistynyt OKL ja aikainen talvi antavat ammattiarvioijalle hyvät saumat lotota kartunhierojat oikeaan järjestykseen, ja kuten hyviin tapoihin kuuluu, on aika ottaa aikainen aikamiesvilkaisu Pre-season voimasuhteisiin.

Seuraavassa pörssivarmat veikkausvinkit Ripen kesän aikana kuivahtaneella musteella, varsso guud.

A-sarja

  1. SuppoHauet

SuHa-fanien on jälleen tullut aika kaivaa ”SuHan vuosi!” -banderollinsa joulukoristeiden seasta ja asettua Stadikan varteen himotreenejä seuraamaan. Viime vuosina ennakkosuosikin paineiden alla vakuuttavasti murtuneet supot lähtevät kauteen 2017-2018 nousevassa OKL-sijoitus-trendissä ja kapteeni nousevassa paino- ja verenpaineindeksissä. Kesän aikana MM- ja SM-kisoissa mitskuja keräilleet Eronen ja Rva Yliranta tuovat koppavaa voittamisen kulttuuria jo ennestään riipaisevan kovaa Okaa naputtaneeseen nelikkoon ja Kurkunleikkaajan on nähty vaappuvan kiihkeästi Stadionin maastossa yhdessä Kapteeni Pullukan kanssa. El Tiempo lo cura todo, eli halvalla viinillä umpeen sekä viime kauden haavat että naamat.

  1. Hanpit

Viime kauden supertrillerivälierässä voittomahkunsa menettäneet Hanpit ovat jälleen kehässä mukana. Sikälimikäli Mjatittomaksi hiottu pelikirja pitää vettä viime kevään tapaan, on puulaakipojilla hyvä sauma murskata nuorison unelmat ja palata voittokantaan. The Great Räsästä ja Mylly-Teppoa tuskin nähdään tänäkään vuonna turhaan treenailemassa, kas kun hyvät heitot kannattaa säästää peleihin. Äksänä Hanppien hihassa on captain Tuovisen vuosijuhlilla kuultu vakuuttelu siitä, että Hanpit eivät edes lähde pelaamaan liigaa, elleivät mestaruusmahkut ole turvallisesti Jonin lapasissa.

  1. SIK Bastards

Kokeneemman kätensä kesän aikana kunnostanut Soppanen on bäk tu smäk thous torniröksäs! Muy, muy caliente! Tasonsa vuodesta toiseen hyvin pitäneet sikkiläiset ovat kasanneet edustusjoukkueeseensa tukun tuttuja ja turvallisia suorittajia ja sandaalinkäryinen OFKL-ansa Pläskinenkin on tehnyt paluunsa kasvattijoukkueen rosteriin. Lentolippuja maaliskuulle tilailevat tasavirtamiehet (ja varakapteeninsa vaihtovirtahepo) nähdään takuuvarmasti jatkopeleissä, nämligen heittovuororuletissa on ennakkoon siedettävän vähäisesti jännäkakka-ryssimispotentiaalia.

  1. Tekniikan Ihmelapaset

Limaisimmat piiponpalvojat rynnännevät barrikadeille Ripen tyrkätessä OKL-hattutemppua hakevat prosessijärkäleet Ossaaja-sijalle. Syy aiempia kausia syvempiin lähtökuoppiin on MVP-Hirvosen poissaolo muuten tutusta ja kokeneesta rosterista. Yksin peräpäähän jäänyt Parkkila on viettänyt off-seasonin uluko mailla juopottelemassa ja lihomassa, ja kolmospaikalle tarvittaisiin kovasti monipuolisuutta. Tuomolle ja TONK:lle on siis luvassa kiihkoisa alkutalvi, etenkin kun huhut kertovat kapteeni Piipon salatreenanneen toukokuusta saakka kauden avausta varten. Parhaan kokoonpanonsa kentälle saadessaan Tekla on edelleen yksi mestarisuosikeista, mutta viime kauden tiukat pelit välierissä ja finaaleissa osoittivat ettei siimassa ole löysää sentin senttiä.

  1. Kakkossaajat

Eniten rosteriaan uudistanut A-sarjajoukkue on hilannut veneeseen Ossaajateini Himangan ja maankuulun B-sarjajyrä Hurstin. Vaikka tuoreet kakkaossaajat eivät varsinaisesti Ripen papereissa silmille hyppää, on raihnaiselle YTYlle aina hyvä olla korvaajavaraa rosterissa. Viime kauden komeetta Tommi on vakiinnuttanut paikkansa kokoonpanossa, mutta Ripen harmiksi Leskis-Teemu ei ole peleissä mukana muuten kuin joukkueen lyhenteenä. Viime kaudella hyvä draivi päättyi Teklan käsittelyssä pleijaripettymykseen, mutta tänä vuonna hyvällä Okalla ja Iloisella Kyykkäpojalla voi pötkiä pitkällekin.

  1. Black Satisfaction on Demand

Kyykkääjien yksityiset nautinnot eivät suoranaisesti Ripeä kiinnosta, mutta jotain vähän pervoa BSoD:n jokavuotisessa OKL-taipaleessa on. Paperilla suorituskykyinen otitjengi on jälleen kerran hieronut joukkuepeliään kuntoon kesän aikana ja erityisesti No Look-Pulkkinen on kuuleman mukaan saanut saattovarianssinsa kuriin. Hhhhhhhhulk-Ollin sibalen kuntoa on vaikeampi arvioida kuin Vikingloton oikeata riviä, ja puuttuvan pala-zen panosta tarvitaan tuloksen hilaamiseksi nollan pintaan. Ehtiikö Nemo treenaamaan? Missä ovat pienet ja suloiset BSoD-juniorit? Mustan Nautinnon otteita kannattaa tulevalla kaudella seurata tarkasti, sillä taso voi pompata kovastikin jos tähdet ovat kohdallaan.

  1. Puppelikukkeli Tööt Tööt

Maljan kohotus on paikallaan uuden joukkueen menettäessä A-sarjaneitsyytensä! Ripe arvostaa kukkelipuppelien rohkeutta ja toivoo onnea ja menestystä tuleville turpakäräjille. PööTin kivi kova taso viime kauden pleijareissa antoi viitettä sarjanoususta ja B-sarjalaisten helpotukseksi plussalle eriä lätkivä TöötPööt teki mitä piti. Pitkänhuiskea vasuri Miettunen on Ripen pitkävetovihjeissä herkullisin voittajaveto Liigan Arvokkaimmaksi Pelaajaksi ja treenikentiltä salakuvatun materiaalin perusteella nappulaa lähtee niin konasta kuin lakaisulinjoistakin. Viime kaudella ahkeran treenailunsa ansiosta liekehtineet J. Ilola ja O. Kivelä eivät ole Ripen tietojen mukaan häärineet Stadikalla ihan yhtä ahkerasti kuin sarjanousu antaisi ymmärtää. Tsot tsot, tytöt. Rosterista puuttuu kovasti laajuutta ja ykkösnyrkin neljäs pelaaja ei yllä aivan yhtä korkeille saludoille kuin jo mainittu kokenut trio. Pleijaritoiveet ovat realistiset jos peli alkaa kulkea, mutta wanhana jääränä Ripe ennustaa näyttävää mahalaskua ja sipulin leviämistä vastustajajoukkueen koostuessa poikkeuksetta kymmenen vuotta pelanneista legendoista.

  1. aitoa_menoa

Nyt, AiM, jumalauta. Naisiin sekaantumista on monenlaista (Ippe, hep!), mutta niin vain onnistui kapteeni Patterin joukkue vetämään siinäkin pisimmän korren. Estro-Testo Sairasen liittyminen joukkueeseen tuo vähän lisäväriä punaiseen junaan, joskin muuten kokoonpano on varmaa aim-laatua. Petterin kolme-tolppaa-per-konaheitto pitää ”AiMin vuosi!”-toiveet korkealla ja viime kauden turnausmenestyksestä saatu voittamisen kulttuuri taannee jatkopaikan tsuku-tsukuille. Lakaisupuolella on Ipen mentävä aukko, ja Mr. 69:n kesäkausi jätti stadikkahuhujen mukaan joukkuepelien osalta toivomisen varaa. Pistetäänkö naiset nurkkahommiin ja joutuuko Lantto lakaisemaan? Kumpi voittaa: peltipoliisit vai Ipen toyota? Onko grilliin sytytyspaloja? Kaikkeen tähän vastaus seuraavassa jaksossa.

  1. Ossaajat

Ensimmäiseltä putoamissijalta löytyy symppisnupit kaakkoon vääntävä Ossaajat. Naarastöpseleiden ärsyttävä kuningatar Maija tekee paluun A-sarjaan Soppasen kiusaksi ja Himangan loikkaus kakkosiin on siten taputeltu. Rosterissa häärii Ripen yllätykseksi myös HanPB-legenda Williz! Ossaajilla on tänä vuonna käytettävissään siis Vilin mittava managerointikokemus, joskin kokoonpanossa olisi tarvetta pikemminkin kyykänpoistokokemukselle. Perinteisesti Jakerin varaan rakentunut paikkopeli on edelleen suuri kysymysmerkki, vaikka Ukki-Maija-akselia kokeneempaa perämiehistöä on liigasta vaikea löytää. Jos joku viimein opettaisi Drollon avaamaan ja Johtosen vaiheruletti asettuisi vaakaan edes kerran kolmesta, olisi rajana vain taivas. Ripe antaa Ossaajille matalan riman ylitettäväksi jäisen alkutalven kunniaksi.

  1. Pinky-69

Ymppiläisiä! Naisia! Lystikkäät kuusysit ovat mukana kuin peräpukama, ja tällä kertaa matka kohti pudotuspelejä alkaa paineettomalta pohjasijalta. Viime kaudella homma kusahti runkkarissa yli -20 lipsahtaneeseen Okaan (-21.35), eikä ylemmäksi sijoitetuilta joukkueilta ole odotettavissa sellaisia ryssimisiä kuin silloin ja tällöin. Vasuri-Herranen on kehittynyt kesän aikana valtavasti ja se lupaa hyvää varmoja suorittajia kaivanneelle Pinkylle. Saarnio on vaihtanut rosterin perusteella maisemaa, mutta Raivo-Mikko ja Jussukka ovat yhä kehässä mukana, samoin elämäniloinen kettutyttö Kaisa. Kokemusta siis löytyy, mutta onko pelikirjassa yhä liikaa varianssia? Pleijareihin pääsy ei ole viime kausiin nähden ainakaan helpottunut, ja näin ollen Ripe ei tohdi antaa pikkusormille yhtään enempää ilmaisia toivopongoja.

 —————————————————————————————————————————————

B-sarjan TOP-8 lottorivi

Jokavuotinen itku B-sarjaan vähäisesti kiinnitetystä huomiosta ottaa Ripe sen verran päähän, että poikkeuksellisesti OKL:n kahlaajat saavat nautiskella myös divarisarjan kenorivistä á la Ripe. Koska Ripellä ei ole ollut tapana seurata höpösarjojen höpöpelejä, ovat arviot tilastoperusteisia ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä täysin päin persettä arvatut. Olkaatten hyvät; tämä ei sitten tule tavaksi.

  1. Original Long Drink Cranberry (Täl pual)

No niin. Nykyisin B-rapun pojaksi vakiintunut Mjatinho kasasi kavereineen sellaisen poppoon, että Ripen on annettava ykkössijoitus pelkästään nimekkään rosterin ansiosta. Viltistä löytyy valtava hai kala sekä All Star -Merja, ja onpas jääräpoppoota vahvistettu myös maankuululla Repalla. Nämä sipulit ovat marinoituneet niin kovissa liemissä, että Ripe tietää jättää suolan lisäämättä jo ennen maistamista. Vanhuus ei tule yksin: se tulee B-sarjan ennakkosuosikin viitan kanssa.

  1. Droit (Täl pual)

Salaseuran pitkä taival OKL:ssa jatkuu ja menestys on varmaa kuin Ripen Malesian reissulta mukaan tarttunut kiusallinen haaratauti. Tasaisen varmoja tekijöitä ja ex-A-sarjalaisia löytyy Droitin ryppäästä jaettavaksi asti, ja jos Hra. Aho saadaan ajoissa kentälle, on jälki varmasti rumaa. Droitin ei tarvitse ottaa lohkojaosta paineita, sillä A-sarjaan hypännyt PööT ei ole nostattamassa runkkarin tasoa teekkariherrojen ulottumattomiin.

  1. Haukiem (Tual pual)

Pitkään divaria tahkonnut Haukiem on Vuorisen ja Lusikan varmoissa käsissä ja taso riittää melkoisella todennäköisyydellä jatkopeleihin asti. Viime vuonna runkosarjaoka levähti melkein -40 huudeille, eikä jatkopeleissäkään vielä päästy alle -35:n. Onneksi kolmosella alkava Oka riittää vielä pitämään pleijarihaaveet Haukiemin allakassa. Homma ei mennyt vituiksi edes lohkoarvonnassa, sillä top-tierin B-tiimit jakaantuivat tasaisesti molemmil puoalil sarjaa. Hyvä niin.

  1. SIK Raiders (Tual pual)

Harvalaa hymyilyttää jo valmiiksi kaikki se turpaan antamisen määrä mitä kausi 2017-2018 tuo mukanaan. Raiderit olivat viime kaudella kohtalaisessa iskussa ja tiivis nelikko hoitanee runkkarihommat rutiinilla nips ja naps. Lohkovoitosta tulee tiukka kisa beniksien ja Haukiemin kanssa ja pleijariasetelmien muodostumisesta tulee jännittävämpää kuin kahvalakan kuivumisen odottelusta! Lauo, Helminen, lauo!

  1. 18cmbnis (Tual pual)

Juusostason vehkeenkehujat pistivät lenkin puoliksi ja jakautuivat originaaliin bnisherraosastoon ja vähän reilummalla lyhennejatkeella varustettuun junnuporukkaan. Lärvilä ja Isoaho ovat Ripen tietojen mukaan käyneet ottamassa tuntumaa kesäkenttään, eivätkä Lehtonen ja Hollantikaan ole eilisen syksyn teeriä. Teerejä? Teirejä? Se lintu. Noh, kom sii kom saa, tie jatkopeleihin on auki jos treenitahti pidetään kovana ja jääkendopaidat silitettyinä.

  1. TualPualHaukke (Täl pual)

Vääräl pual sarjaa pelaava PaH yltää Ripen ennakkolotossa tällä kertaa sijalle 6. Z. Hellbergin ja Jauhiaisen johtamalla kokoonpanolle on kertynyt jo jonkin verran pelikokemusta Stadikan erinäisistä kisailuista ja yllätyspotentiaalia on kahden lohkon systeemissä sopivissa määrin. Se vain ihmetyttää, että kummal pualel ne ny oikke ova?

  1. TälPualHaukke (Täl pual)

Pelkästään vittuilun ilosta ylemmäksi sijoitetulle sisarjoukkueelle Ripe antaa The Superstar Pajukankaan tiimille samat lähtökohdat tulevaan kauteen. Ikiomassa lohkossaan TäH saa kyllä nauttia parempiensa kyydityksestä moneen kertaan, mutta on lohkoon sattunut joku poimittavissa oleva päänahkakin.

  1. Taistelujaskat (Täl pual)

Vaikka lohkosta ei neljää enempää jatkoon menekään, on Ripen pakko antaa tunnustusta He Man -dubbareille edelliskauden C-mestaruuteen päättyneestä taipaleesta. Runkosarjan alle -45 Oka ja jatkopelien vielä parempi sellainen riittää B-sarjassakin hyvin, jos vain pää kestää astetta kovemman vittuilun ja takaviivalla viimeistä heittoa häiritsevät paljaankarvaiset B-sarjaperseet. Tervetuloa B-sarjaan.

Tekniikan akateemiset TEK