Ripe’s Power Rankings 11.1.2017


miniripeMtäh.. Mitä Iiskattia? Lunta joulukuussa ja tuplarunkosarja?

Viime kesän höpöhöpö-kisojen kiertämisen seuraaminen sai jo Ripenkin uskomaan profetointinsa tarpeettomuuteen, mutta tässä sitä ollaan. Syksy meni koni akki –dieetin ja aikuisviihteen parissa ja tämän kevään ennustukset on täytynyt tehdä ihan vain perstuntumalta ja jo pelattuihin matseihin peilaten. Pakko kai se on punnertaa, kun ei täällä kukaan muuten mistään mitään tiedä.

Seuraavassa Ripen rapsakka Power Ranking jähmeästi alkaneelle kyykkäkaudelle 2016-2017:

  1. Tekniikan Ihmelapaset

Kuka pysäyttäisi Teklan viime keväänä liikkeelle nytkähtäneen puksuttimen? Kärkiparin SM-mitalistit Piippanen ja Lahti ovat paukutelleet henkseleitään ja konaa jo kuuden pelin verran, eikä sipulia ole paljon paleltanut erätulosten päätyessä säännöllisesti plussan puolelle (ja okakin -4,67, mitävv!?). Ainoastaan SB:n kanssa vaikeuksissa olleen teekkarinelikon pelikirjassa on ainoastaan varmuuttaan vielä hakevien perätuuppareiden mentävä aukko, joskin toisen kierroksen osumillaan Parkkila ja Hirvonen tuskin ottelutulosta muuttaisivat 5 pistettä enempää. Huhujen mukaan tuleva viikko tuo kuitenkin tummia pilviä voittoisan kokoonpanon ylle, mutta asioiden todellista laitaa ei edes Ripe pysty näkemään. Sandaaliseura JarPasta kasvattijoukkueeseensa takaisin siirtynyttä Herkku “TONK!” Kylli-Rantalaa ole vielä edes päästetty irti!

  1. SuppoHauet

Viime vuoden ennakkosuosikki on pullahtanut paalupaikalta peluutuksen tiivistämisestä huolimatta. Alanärä siirtyi vilttiketjuun ja Erosesta aiotaan ilmeisesti leipoa liigan parasta bomberia. Kahdella voitolla kautensa aloittaneen SuHan el capitano Suppis näyttäisi haukimiinuksien valossa konttaavan vielä aika tavalla, ja rutiinitaso näyttäisi roikkuvan pitkälti Kombosti-Oksmanin ja nelossniperi Dahlin.. Mikä vitun Yliranta? Huonoja valintoja on tehty näköjään myös pelikirjapalaverin ulkopuolella. SuHa viskoo kapuloitaan Teklan rattaisiin kalenterin mukaan jo tällä viikolla, ja Ripen ennustus edellisten kohtaamisten perusteella on vahvasti hallitsevan mestarin kannalla. Muiden kannalta huolestuttavaa on tosin se, että vaikka joukkueen peli ei täysin ole uomissaan ollut niin OKa on kuitenkin -5. Stadionennätys vaarassa, kunhan liigan ykkösbomberi pääsee sinuiksi uusien strappiensa kanssa…

  1. Hanpit

Mjatti ei tehnyt paluuta SB-kauden jälkeen Hanppien iloisten veikkojen joukkoon, vaan livahti vähin äänin B-sarjaan myllyttelemään. Hanppien alkukautta tämä ei ole hidastanut, vaan dynastiaseuran rivejä on vahvistettu Isosti kyykkäjumala Juusoksella. Konejunalle runkosarjan osalta jo turpaan antanut Hanppilauma ei vielä okan perusteella saavuttanut parasta teräänsä, mutta Ripe havaitsee X:n ja Jonin istuvan vielä toistaiseksi penkillä mölisemässä ja konavastuu on jätetty Tepolle. Varman pleijaritiimin ja aina varteenotettavan Åke Gullmesin metsästäjän tulevat otteet jäävät vielä nähtäväksi, mutta tuskin homma tuosta ainakaan kusahtaa.

  1. aitoa_menoa

Eniten pelejä pelannut AiM on vaihtelevasta tasosta huolimatta tehnyt jo 4 voittoisaa pysähdystä stadikan asemalla. Arvokkaat tuplapisteet SB:ltä ja voitto Pinkystä eivät vielä pleijaripaikkaa kuuluta kirkossa, mutta alku on hyvä. Hanpeilta ja SuHalta tuli odotetusti pataan ja laajasta pelaajamateriaalista huolimatta koneenpunainen lanka on vielä löytämättä. Kehnonpuoleisen okan soisi parantuvan nopsalla aikataululla, jos AiM haluaa suoriutua tästä talvesta kovinta kilpailijaansa VR:ää paremin. Sijoitus kärkinelikkoon ahkeran pelailun ja abyy-indeksille irvailevien päänahkojen ansiosta.

  1. SIK Bastards

Perselleen menneen kauden avaukseen nähden SB on viime aikoina esittänyt reippaita otteita. Turpaan on tullut ennakkoon korkeammalle sijoitetuilta tiimeiltä, ja erityisen kirpaisevasti yhdellä kyykällä Teklalta. Pikkujoulukyykän mestarit nojaavat vahvasti konaa kiskovan Kumimiehen ja Maajoukkuemanaatin pelituntumaan, ja huhujen mukaan Metsävainiollakin kulkee kunhan uskaltaa heittää täysiä! Arvokkaat voitot hyvillä peleillä Pinkystä ja BSoDista toivat valoa tunnelin päähän, mutta okan on pysyttävä kurissa TOP-5-paikan säilyttämiseksi.

  1. Kakkossaajat

Kakkossaajat avasi kauden kivuttoman (heh heh) oloisesti voitoilla kemisteistä ja bingdongeista ja kohtalainen oka näyttää kokeneeseen silmään poikkeuksellisen vahvalta näinkin varhaisessa vaiheessa kautta. Vahtialan poissaolo rosterista yllätti pre-seasonilla Ripen, mutta korjausliikkeenä Kapteeni Ripuli hankki rosteriin raakkel-tason OFKL-miehen Vantaalta asti. Jos TP pystyy yhtä Mikkoa vähemmällä punnertamaan itsensä pleijareihin, on sillä Ripen kirjoissa kovasti yllätyspotentiaalia. Ellei 20 pelin mittaiseksi venähtänyt runkosarja pakota YTYä määrittelemättömän mittaiseen force majeureen.

  1. Pinky-69

YMPin uusin viritys A-sarjakaudelle on aloittanut pirteästi, vaikkakin viidestä pelatusta pelistä on vasta 2 pistettä tilillä. Kokeneella pelaajamateriaalilla varustettu Pinky ei yksittäisillä tähtipelaajille juhli, ja tasaisuudessakin on vielä tekemistä. Onnistuminen BSoDia vastaan herätti toiveita, mutta kärkipään kanssajoukkueista olisi hyvä napata pari voittoa pleijarihaaveiden säilyttämiseksi. Tai vaihtoehtoisesti Pinky voi tehdä Kyrpät ja keskittyä liigacupissa yllättämiseen liigapaineiden kerryttämisen sijaan.

  1. Bingbong Sanoi ovikello Dingdong

Huonon onnen ritarien kausi alkoi katastrofaalisesti neljällä tappiolla viidestä pelistä kesällä kerätystä itsevarmuudesta huolimatta. Turpaan on tullut tiukoissa peleissä ja valoisaa BSoDin alkukaudessa onkin kohtalaisen hyvänä pysynyt oka. Ripe uskoo vakaasti Zen-Ollin paraneviin otteisiin ja vaakakuppien kallistumiseen BSoDin hyväksi kauden edetessä. Pleijarihaaveiden karkaamisesta on turha puhua tuplarunkosarjan lukuisien jäljellä olevien pelien vuoksi, mutta Nemo olisi hyvä saada joskus treenamaankin.

  1. Jarrutytöt

Niin vain kävi, että Jarrutytöt imaisi lopulta itseensä sarjasta pelaajapulan vuoksi pullahtaneen JarPan. Sulkeutuva ympyrä jättää kuitenkin paljon kysymysmerkkejä jälkeensä: miten peluutus järjestyy ja ehtivätkö tytöt taputustreeneihin? Nähdäänkö kentällä kovasta kelistä nauttiva tyttönelikko vai voimiensa tunnossa röhkivä poikaporukka? Ripe jää kiimaisena odottamaan JRYÖn avauspeliä, mutta epäilee että takavuosien menestysrutiinin tavoittamiseen tarvitaan muutakin kuin menneen meriittejä.

  1. Ossaajat

OKL:n wanhojen herrojen ansiokas juniorityö jatkuu Himikshk.. Himihske.. Tapanin pysyessä joukkueessa. Tutulla materiaalilla tahkoavia Ossaajia on yhtä vaikea arvioida kuin Drollon avausheiton pompun korkeutta, joten Ripellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tyrkätä Ossaajat toistaiseksi power rankingin peräpäähän. Tuplarunkosarja voi vaikeuttaa Ossaajien matkaa pleijareihin, sillä korkeammalle sijoitetut tiimit eivät ole yhtä herkkiä housut kintuissa yllättämiselle. Kauden avausta odotellessa.

  1. The No Good Yellows

Rankingin pohjasakaksi laskeutui näin ensi kerran kunniaksi tuttu kemistiporukka. Perinteisesti pohjalta kipuamisensa aloittanut TNGY on pelannut kolmesta tappiosta huolimatta kohtalaisesti: Lämsä ja Antikainen ovat iskussa ja okakin on viime vuosiin nähden pysynyt aisoissa. Ja kun ottaa huomioon, että kaksi turpaanotoista on tullut paalupaikan Teklalta, on TNGYn tulevalla menestyksellä rajana vain taivas. Pohjasijaa Ripe perustelee ennen kaikkea sillä, että joukkueen perämies Jyrkäs ehti jo ryssiä itsensä 4H-kerhoon kauden tuskin alettua. Lisäksi Stadikalla kiertävien tornihuhujen mukaan Jamsteri olisi siirtymässä Kainuun Kyykkäseuraan loppukaudeksi, mutta Ripen lähteet eivät menneet antamistaan tiedoista toistaiseksi takuuseen.

Tekniikan akateemiset TEK