Pikkujoulukyykkä, Pikkujoulumölökky ja MölökkyTour 2017 ratkesivat viime viikolla


MölökkyTour 2017 saatettiin loppuun viime viikon torstaina Pikkujoulumölökyn merkeissä. Kohtalaisen mukavasti osaa otettuun mölökkyilyyn saatiin trilleripäätös kahden Tour-voitosta kamppailleen pelaajan yltäessä viimeisen osakilpailun finaaliin saakka. Saman viikon lauantaina ratkottiin myös perinteisen Pikkujoulukyykän mestaruus. Seuraavassa lisää tarinoita männäviikolta.

Torstaina 15.12. pelatussa Pikkujoulumölökyssä jännitettiin pissit housuissa Markus Toratin ja Antti Erosen välistä kamppailua MölökkyTourin 2017 voitosta. Näiden kahden herran lisäksi myös Jenny Hakolalla oli mahdollisuudet Tourin voittoon, mutta hänen unelmansa upea mölökkypokaalin kannattelusta Gaalassa jämähti haastavaan älymölökkyalkulohkoon á la Ukki & Soppanen.

Pikkujoulumölökyn finaaliin raivasivat tiensä voittajaehdokkaiden lisäksi Tommi Luostarinen ja Ukko-Pekka Yliranta. SuHalaiset taktikoivat finaalissa ankarasti ja kaksi ensimmäistä voittoa menivät Suppikselle ja Makelle. Kolmannella kierroksella Erosen onnistui taputella joukkuetoverilleen helpot paikat ratkaista peli, ja Suppis teki työtä käskettyä varmistaen Pikkujoulumölkyn voiton. Samalla rykäyksellä U-P varmisti Tourin 3. sijan sekä glögi-suklaa-palkkion.

MölökkyTourin 2017 Top-5 4/4 osakilpailun jälkeen:

1. Antti Eronen 12p (yksi osakilpailuvoitto)

2. Markus Toratti 12p (ei osakilpailuvoittoja)

3. Ukko-Pekka Yliranta 11p

4. Jenny Hakola 8p

5. Johannes Jokiaro 7p

Lauantaina 16.12. pelatussa Pikkujoulukyykässä koettiin niin ikään jännittäviä hetkiä peräti kahdeksan joukkueen yltäessä jatkopeleihin. Välieräpareiksi muodostuivat mm. edellisvuoden mestarin SIK Bastardsin ja Isäntäklubin riipaisevan kiimaisen pikauusinnan jälkeen Matti tulee – aitoa_menoa ja SuppoHauet – Isäntäklubi. Välierissä SuHa ja Matti tulee myllyttivät erän verran plussatuotetta ja kamppailu ilmaisesta WCOK-osallistumisesta ja herkullisesta vaihtoehtoispalkinnosta jäi näin ollen A-sarjalaisjoukkueiden ratkottavaksi.

Hiukan flopsahtaneessa finaalissa veti pitemmän korren tällä kertaa Matti tulee (Olli Huoviala, Olli Vuolteenaho, Aapo Lehtosaari ja Matti Lantto), joka täräytteli viimeisen päädyn komeasti plussalle. Voittaja valitsi ilmaisen WCOK-osallistumisen ja palkinnon lunastaa turnaukseen osallistuva BSoD. Hopeasijalle pullahtanut SuppoHauet (Ukko-Pekka Yliranta, Antti Eronen, Hannu Oksman ja Enni Yliranta) lähti desinfioimaan haavojaan kalseaan pikkujoulusaunaan lämmittävän kakkospalkinnon turvin.

Kiitokset lukuisalle osallistujajoukolle hyvistä kisailuista! Nähdään tammikuussa!

 

Tekniikan akateemiset TEK