OM-mölökyn mestaruus ratkaistiin sunnuntaina Stadikalla


Perinteinen Oulun mestaruus -mölökky pelattiin tänä vuonna miellyttävän viileässä kelissä sunnuntaina 22.9.2019 Stadionilla. Timanttisen turnauksen finaalissa 4 parasta jauhoivat peräti 8 finaaliottelun mittaisen pelisarjan, jossa jokainen finalisti nappasi vähintään yhden erävoiton. Kolme erävoittoa edellyttänyt mölökkymaraton päättyi lopulta järisyttävään shokkiyllätykseen.

Finaalissa pelasivat istuva Mölökkyvastaava Anri Kinisjärvi, hallitseva MölökkyTourin voittaja Roope Miettunen, OM-mölökyn mestaruusvyötä puolustanut Ukko-Pekka Yliranta sekä kokenut harmaamölökkykettu Mika “Ukki” Pohjanen.

Roope Miettunen aloitti finaalin vakuuttavasti nappaamalla kaksi voittoa kolmella ensimmäisellä kierroksella Ukin kompatessa mallikkaasti toisen pelin voitollaan. Ukko-Pekka ja Anri jäivät kolmen ensimmäisen pelin aikana statistien rooliin älymölökyn hakkaajien käyttäessä pitkiä heittoetäisyyksiä tehokkaasti hyväkseen.

Finalistit kaikkensa antaneina finaalimaratonin jälkeen.

Alkulämpimän jälkeen Roopen sipuli alkoi kuitenkin tutissa ja kolme seuraavaa peliä menivät altavastaajien nimiin Anrin ottaessa yhden voiton ja Ukko-Pekan napatessa pikatahtiin kaksi perätysten. Trillerinomaisessa Game 7:ssä kukin kärkisuosikki ryssi vuorollaan voittomahkunsa ja Anri sai jalkansa mestaruusoven väliin ilmiömäisellä kahden pompun kolmoislutzheitolla.

Kahdeksannessa finaalissa voittotaisto käytiin vahvan alkuvireensä uudestaan löytäneen Roopen ja loppumetreillä hyytymispisteessä olleen Ukko-Pekan välillä. Tällä kertaa Ukko-Pekka käytti suosiollisen kenttätilanteen hyväkseen ratkaisevalla heittokierroksella ja OM-mölökyn mestaruus ja 4 MölökkyTourin cup-pistettä lähtivät edellisvuoden mestarin matkaan.

Ällistyttäviä heittosuoriuksia voi käydä ihastelemassa tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=eQ6oYRSRbF0

Onnittelut voittajalle ja finalisteille hienoista suorituksista! Kiitos myös kaikille karsintaan osallistuneille, sekä sankoin joukoin paikalla olleille kannattajille ja toimitsijoille. MölökkyTourin 2019 mestaruus ratkaistaankin sitten viimeisessä osakilpailussa, eli Pikkujoulumölökyssä!

Tekniikan akateemiset TEK