OKL Puolivälieräennakko


Voi veljet mikä runkosarjan päätös. Puolivälieräparit olivat levällään kuin Jokisen eväät vielä viimeiseen matsiin asti ja kahdeksannesta paikasta kamppaili lopulta kolme joukkuetta. Runkosarja tarjosi Ripelle sydämentykytyksiä ja sopupeliepäilyjen vuoksi jäi pari lyöntiäkin jopa välistä. Playoff-parit saatiin kuitenkin kyseenalaisten tietojen valossa selvitettyä ja nyt on Ripen aika ruotia puolivälieräparien ennakkoasetelmia edestä ja takaa.

Blagitarius Blagiators – Mc Hanpit PacPappa Brothers

On uskomatonta mihin äärimmäisyyksiin järkevät ihmiset heittäytyvät, kun on kyse taikauskosta ja urheilusta. Esimerkiksi BlaBlan kylmän viileät suorittajat halusivat hinnalla millä hyvänsä välttää tappiottoman runkosarjan kirouksen ja lähettivät joukkueen kivijalan Puttosen ulkomaanleirille runkosarjan lähestyessä loppuaan. Ja kappas vain, tiimin tulos tipahti välittömästi -34:ään! Kuinkas kätevää, tappio tuli! Noh, Ripe ei nyt kuitenkaan rupea syyttelemään tahallaan häviämisestä, sillä niin selkärangattomia eivät Blagit toki ole ja kyseinen matsi nyt vain kertoo Puttosen merkityksestä joukkueelle.

Nähtäväksi jää riittikö tämä kiertämään kirouksen, sillä vastaan asettuu Penix-linnun tavoin tuhkista noussut Mc Hanpit PacPappa Brothers. Tiimin virallinen hassuttelusivusto http://wuhuu.info ehti jo julistaa kauden päättyneeksi, mutta niin vain vaadittavat kahdeksan voittoa raavittiin kasaan ja PacPapat selvisivät tiebreakerilla pleijareihin. MacLippaLappojen isoin arvoitus löytyy ankkurin paikalta. Istutetaanko sweepperiksi kenties RytmiTuna vai pisteen verran huonommalla keskiarvolla, mutta tiukassa paikassa aina venyvä elastinen Vili?

Prosentit 70-30 Blagille, jos Puttonen pelaa. Jos ei, on tilanne ihan 50-50.

SIK Bastards – SuppoHauet

Sensaatiomaisesti ensimmäisellä kaudella pleijareihin huikealla loppukirillä yltänyt Suppohauet joutuu heti tiukan paikan eteen. SIK Bastards on varmasti tarkkaillut kentän laidalla Karjalaisen johtaman joukkueen ja erityisesti tämän hetken kuumimman nousevan naistähden otteita. Tästä syystä Leskinen tuo ottelusarjaan varmasti tiukkaan natsikuriin perustuvan pelikirjan. Vaikka SuHalla onkin runkosarjan makoisin päänahka vyöllään ja viimeiset viisi ottelua on pelattu alle 15:n ottelukeskiarvolla, täytyy sen ylittää runkosarjassa esittämänsä taso. Kötsä ja Soppanen ovat nimittäin kuorineet Mylly-mäestä ja Joonas II:sta sen verran kovia pelimiehiä, että yli 10:n pelillä ei taida otteluvoittoa herua.

SuHan toiveet lepäävät pitkälti vilttiketjun psykologisen sodankäynnin taholla ja ensimmäinen SB-ansa piileekin jo tulevan viikonlopun Powicupissa: palaako Soppanen jälleen voittajana ja lappeen Rannan parhaimpana pelaajana vai onko mies tuhannen palasina ja pelihaluttomana kun Jarrupartio on vienyt epäoikeudenmukaisesti paskalla pelillä kaiken kunnian?

Prosentit 65 – 35, mutta tässä voi muhia pleijareiden suurin yllätys.

Jarrupartio – Ossaajat

Munattomalla kaverimeiningillä runkosarjan päättänyt ja Jarrutyttöjen kohtaamisen tasurilla välttänyt Jarpa saa vastaansa uuden kapteeninsa kanssa ylösnousemusta yrittävän Ossaajat. OTiT:n vanhat sedät paransivat tuloskuntoaan runkosarjan loppumetreillä siinä määrin, että tämä ottelupari ei ole aivan läpi huutojuttu. Sopuli-Samuli ja Soppasen viime vuoden jumalmoodiin juuttunut Krogerus joutuvat suorittamaan vähintään omalla tasollaan, jos Ossaajat pelaavat jatkopelinsäkin viimeisten matsien tapaan -15 okalla.

Jarrupartiolla on kuitenkin todennäköisesti puolellaan MM-kyykästä päälle jäänyt putki ja peli on rennon lupsakkaa. Ripe tunnistaa tästä parista kuitenkin pari vedonlyöjiä askarruttavaa asiaa: miten Ossaajat voivat hävitä kun nelossijan pokaaliin on jo kirjailtu joukkueen nimi ja Jarpa ei pysty haluista huolimatta sopimaan tulosta etukäteen?

Prosentit 65-35, vaikka Ripe liputtaa estottomasti Ossaajien puolesta. Tahalliset tasapelit eivät kuulu kilpasarjaan eivätkä kyykän rehelliseen urheiluhenkeen. Oltiin miten läpällä päissään tahansa.

Kakkossaajat – Jarrutytöt

Tässäpä vasta herkullinen ottelupari: viime vuoden OKL-mestari vs. Liigacupin mestari, karvainen setämiesenergia vs. ainakin pintapuolisesti pirtsakka tyttö(poika)energia. Asetelmaa parantaa ennestään iloisen kyykkäpoikamme asenne tasa-arvoon ja heittoetäisyyksiin, joten pään sisällä varmasti myrskyää. Myöskään karvainen chewbaccamme YTY ei ole ollut aivan viime kevään terässä ja kun JRYÖ:n ykkösheittäjä on hirmuisessa myllykunnossa, on tämä ennakkoon tasaisin puolivälieräpari.

Tytöt saavatkin kiittää tästä onnenkantamoisesta vain ja ainoastaan miehistä hassuttelupuoliskoaan Jarrupartiota, sillä muuten vastus olisi ollut aivan toinen ja paikka laulukuorossa sitä myöten pedattu. Kestääkö pälli sitten Kakkossaakoja vastaan? Arvoitus on myöskin annetaanko Ällö-Joonakselle peliaikaa vai varastaako pitkältä exodukselta palannut Tiina peliminuutit, hinnalla millä hyvänsä.

Prosentit 55-45 ja mitä tahansa voi tapahtua, jos Lonnakon mieli sulaa tyttöjen hymyihin.

 

Tekniikan akateemiset TEK