OKL-A 2022-2023 Mitalipeliannakko (+ Liigacup)


Ripes Corner logo
Ripes Corner

Niksuti-naks sanoi kahva, rökseti-päks sanoi selkäranka ja sulaba-lubat teki sibale. Viimeisiä ennakoita viedään kauden kliimaksissa. Että ei muuta kuin läähkistä ja puuhkista!

OKL-A Pronssi

AiM (“AiM”) vs Puppelikukkeli Tööt Tööt (“Pööt”)

Pronssiottelussa kohtaavat viime vuoden välierävihulaiset Pöötti ja Aimi. Punaiset koneukot (ja konaeukko) taipuivat välierissä hirmuvireistä SBoDiä vastaan neljässä ottelussa. Voittokin oli mahdollinen ja ottelut jäivät välillä kirpaisevasti yhdestä kyykästä kiinni, joten pronssiotteluun päätyminen maistuu varmasti katkeralta kalkilta. PööTti puolestaan tiputettiin suoraan kolmessa matsissa ja hopeamitalin kirkastaminen jää tänä vuonna haaveeksi. Roope ei päässyt ottelusarjan missään vaiheessa omalle tasolleen ja muu joukkue ei pystynyt paikkaamaan pelikirjaa riittävästi tulostason kohottamiseksi kivi_kovan BSoDin tasolle. Ykköspaikan Nessu heitti varsin mallikkaasti, mutta Topin osumatarkkuus oli jäänyt tällä kertaa WCOKin haukipullon pohjalle. Edes piikkilakaisija Janne ei onnistunut kampeamaan sympaattisia prööttejä takaisin kultajunaan.

Aimin pelikunto vaikuttaisi olevan tällä kertaa astetta kovemmalla tasolla ja Åken lipsuminen Pöötin haaviin kismittää varmasti vieläkin. Välieräsarjassa Lantto väläytteli tappajan vaistoaan hyvin asettuvilla täsmälakaisuillaan ja Petterin konakunto on kova PALA pööttäreille nieltäväksi. AiMilla on paljon hampaan välissä ja perinteisesti flegmaattisessa -20 pronssimatsissa voi tällä kertaa olla jopa tunnetta mukana.

Pronssimitali on yhdestä voitosta poikki ja vaikka liivijengi  lähteekin tähän otteluun suosikkina välieräsarjojen perusteella, voi kumpi tahansa voittaa pronssiset mitskuliinot kauloihinsa pöljän päivän sattuessa kohdalle.

Prosentit punajunalle 60-40. Tuut-tuut!

OKL-A Finaali

Bippeli Sippeli oihvoih Dippeli (“BSoD”) – SIK Bastards – old’n Dirty (“SBoD”)

Onnea matkaan striimiselostajalle lyhenteiden kanssa. Finaalissa eivät historian lehdet juuri havise, sillä BSoDi ja SBoDi rosterien välisiä pudotuspelikohtaamisia on aniharvassa (nopealla muistelulla tiimit ottivat yhteen ehkäpä ainokaisen kerran kaudella 2020-2021).

Tämän vuoden finaalista on tulossa poikkeuksellisen tasainen, tiukka, pinkeä ja vihamielinen. Sekä otittilan mustat mörrimöykyt että heidän sikkilän sähkönsiniset serkkunsa pystyvät todistetusti pelaamaan röyhkeitä plussaeriä (ja -pelejä). SBoDilla on yksi plus-merkkinen ottelu SB-derbysarjasta ja Bippelit pistivät Sippelit ja Dippelit kaakkoon välierässä PööTtiä vastaan sivuamalla OKL:n otteluennätystä +7-pelillä. Ay caramba, mitä tykitystä!

Ratkaisevassa osassa finaalisarjaa tuleekin olemaan joukkueiden Star Power -pelaajien päivän kunto. BSoDilaista yhden kierroksen Abens on avausheittäjistä varmempi, vaikka Kaxi onkin pelannut suorastaan jumalaista renessanssikautta. Siinä missä Aapon tähti on ollut talvikauden loppua kohden nousukiidossa, otti Kaxin tykitys taka-askeleen välierässä AiMia vastaan. Pienet pakit, kylläkin, mutta pakit kuitenkin. Kolmospaikalla vastatusten ovat nousukuntoiset supertähdet Huoviala ja Metsävainio. warrelle kuluva kausi on ollut melkoista seilaamista, mutta tärkeimmän ottelusarjan lähestyessä mies on saavutti melkoisen Ballmerin kliimaksin välierässä PööTtiä vastaan. Vastaavasti SBoDilaisten Metsämansikka on aivan järkyttävän kovassa tikissä, ja puhtaita lyöntejä tulee niin torniroskiin, isoihin lakaisuläjiin ja vielä snaipperipaikkoihinkin painetilanteissa.

Kakkospaikoilla vertailu kääntyy SBoDin hyväksi, sillä Pulkkis-Matti ei ole heittovarmuuden ja monipuolisuuden osalta aivan yhtä kovaa valuuttaa kuin vastustajan Grand_Slam_Soppanen. Ja tätä ei pidä ymmärtää väärin: Matti on helvetin hyvä kyykänpelaaja, ja kovassa talvikunnossa, mutta pilottilasimies on suorassa vertailussa vielä piirun verran timanttisempi satavarman lakaisutykityksensä vuoksi. Nelospaikalla, eli kovien pelien kohta tärkeimmällä peluutustontilla, onkin sitten suuria kysymys_merkkejä. BSoDin takaluutana on häärinyt yhdistelmä NoZeZen ja suorittaminen on ollut tasavahvaa. Täydellisillä suorituksilla voisi tienata enemmänkin plussaeriä, mutta pitkistä parin akan linjoista lähtee melkein järjestään ainakin toinen akoista. SBoDin vastaavalla paikalla pelaavat yhtä kokeneet Eteläperä ja Määttä, joskin heidän työskentelyssään on ollut enemmän mallia ON/OFF. Mjatti suoritti itsensä viimein 4H-kerhoon 19 vuoden yrittämisen jälkeen ja Akenkin H% huitelee yli kahdessa kympissä.

Fakta on, että finaalissa tuskin nähdään sulamisia, ryssimisiä ja tumpelointeja. Sekä BSoD että vanhat paskiaispierut ovat suoritusvarmoja, voitonnälkäisiä ja kovakuntoisia kyykkä_joukkueita. Edessä voi olla vuosikymmenen kuumin finaalisarja, ja Ripen piti luottaa voittajaveikkauksessa aleaa ja sen iactaamiseen.

Prosentit… Bronto Serverin ovikello Delfiineille 50,01-49,99.

Liigacupin Finaali

SIK Bastards – old’n Dirty (“SBoD”) vs SuppoHauet (“SuHa”)

Likaiset sikkipaskiaiset hakevat tuplamestaruutta, kun vastaan asettuu murjottu kuningas SuppoHauet. Alkuperäiset huhupuheet kolmella pelaamisesta lauantaina on ilmeisimmin haudattu ja SuppoHauet saapuvat kentälle puolivälieräkokoonpanollaan. 

Baskiaiset saapuvat perjantain peliin ottamaan lämpöjä cuppifinaalin jälkeen pelattavien OKL finnaaleita varten. Mitään sen ihmeellisempää ei tarvitse Soppasen Wanhusjengistä sanoa, mitä ei OKL finaaliennakoissa kerennyt sanoa, mutta poppoo on kovassa tikissä ja tässäkään ottelussa tuskin nähdään kaksinumeroisia miinustuloksia.

SuppoHauet pyrkii pelastamaan hitusen penkin alle menneen kautensa yhdellä kullilla. Lämsä ja Kaxi ottavat eliittitason rivilyöjinä mittaa toisistansa, mutta kuka lie suhalaisten kakkospaikkaa miehittääkään, on hänen vaikea olla betsaamatta törkeän kovassa tikissä olevaa Jarboa vastaan. Kolmen ensimmäisen heittäjän jälkeen ollaankin summana suhteellisen tasan ja ratkaisu löytynee tässäkin matsissa joukkueiden volatiivisimmalta paikalta, eli lakaisuruudusta. Rullamestarit Maija ja Mjatti pääsevätkin katsomaan kumman maila liukuu parhaiten ja 4H-kerhon puheenjohtajuudesta kynsin hampain kiinni pitävä Mjatti varmaan jääkin tulikuuman Maijan korkkareiden alle tällä kertaa.

Redemption arc compleet – prossat Suppoisille Hauille 49-51. Vaihtovirtaveikoille jää siis herkunnälkää mestaruusmetsälle OKL-finaalisarjaan.

Tekniikan akateemiset TEK