Kyykkäkenttäkatsaus: Suomi-kiertue 4/5


Pirkkolan kenttä juoksuratoineen.

Maanantai 1.7.

Tämä on viisiosaisena julkaistavan kyykkäexcursiojuttusarjan neljäs osa.

Kyykkäseikkailun viimeinen rutistus ennen ulkomaille sijoittuvaa pelitaukoreissua sijoittui pääkaupunkiseudulle. Sunnuntaivälipäivän jälkeen pahin niska-hartiakipu oli hetkeksi tauonnut ja yöllä ei tarvinnut herätä buranalle kuin pari-kolme kertaa. Sain paikallisoppaakseni legendaarisen kyykkämiehen, Väinö Oksmanin (tutummin Väiski).

Väinö Oksman on todella kokenut kyykkääjä ja lisäksi erittäin lystikäs ja hyvätapainen mies.

Väiski on hakannut akkoja ja nappuloita jo vuodesta 1974, eli neliössä vietettyjä oppirahavuosia on kertynyt peräti 45. Miehen kisaennätys on muikea +29 ja tason säilymisestä kertoo se, että eilisen (siis 11.8. pelatun) Nääskyykän henkkarissa Väiski pisteli päivän parhaan tuloksen +26 (ikähyvityksineen +30,5). Kävimme Väiskin kanssa ensin helteisellä Pirkkolan urheilupuiston kentällä, jota allekirjoittanut pitää ehdottomasti yhtenä Suomen parhaista heittotyylistä riippumatta. Britasista suuntasimme Seurasaareen, jossa pelailimme isommalla konklaavilla historiallisissa puitteissa. Mutta siitä enemmän tuonnempana.

Pirkkola

Kovuus: 5 karttua

Tasaisuus 5 karttua

Pinnoite: 4 karttua

Nopeus: 5 karttua

Puitteet: 4 karttua

Pinta on priimaa.

Pirkkolan kenttä on todella erityislaatuinen, sillä siinä yhdistyvät kovuus, hyvin liu´uttava pinnoite ja erinomainen tasaisuus. Kentällä on pelattu vuosikaudet huimia tuloksia, mutta ikävä kyllä pelit ovat kentältä ilmeisesti tältä erää loppumassa. Helsingin edustuskisat siirtynevät lähivuosina Käpylän kentälle, eli ensi kesän testireissu täytyy suunnata toiseen kaupunginosaan. Pirkkolan kentässä on parin sentin paksuinen tasainen murukerros kovan ja tasaisen punertavasavisen pohjan päällä. Kengän reunalla kuopaisu ei tee kenttään isoa vekkiä, eikä useamman pelin hakkaaminenkaan pahenna kentän erinomaista pelikuntoa. Pirkkolassa osuman täytyy olla jopa hiukkasen kehno, jotta akan saa jäämään neliöön, eikä lakaisumailakaan hyppelehdi lyövän pään osumista yhtä herkästi kuin hitaammilla kentillä. Pirkkola mahdollistaa massiiviset pystylyönnit ja isot karsintalakaisut leveisiin linjoihin.

Kisapaikan vieressä on uimahallirakennus, jonka kentän puoleisella seinustalla on pukukoppitilaa ja weccoja hätää kärsiville. Innokkaalle lämmittelijälle löytyy juoksurata etäisyysmerkintöineen ja kenttää reunustavalla kalliokumpareella voi käydä tepastelemassa pelivuoroaan odotellessa. Ulkosalikin löytyy läheltä, jos on kiimainen tarve käydä nykimässä ylätaljaa kyykkäpelien päälle. Väiskin testipeliin tuli pari selkäkipujen ja pierunpidätysten piikkiin laitettua hutia, ja tulos painui tällä kertaa +20:een (ikähyvityksineen +24,5). Kentällä on ihan viime vuosina sivuttu muun muassa ex-SE-tulosta +30, eli syy testipelien heikohkoon tasoon löytyy jälleen kerran neliöissä häärineistä pelaajista.

Pintalanausta vaille valmista. Kyykät kulkevat kentän reunalle näppärästi kottikärryssä.

Seurasaari

Kovuus: 4 karttua

Tasaisuus 3 karttua

Pinnoite: 3 karttua

Nopeus: 3 karttua

Puitteet: 4 karttua

Pirkkolan peleistä selvittyämme kurvailimme Väiskin kanssa peräkanaa Seurikseen, johon HSS:n pojilla on lupa hyrskyytellä ihan automobiililla. Seurasaaressa on pelattu kyykkää jo vuodesta 1951 ja itse kenttä on aikanaan pystytetty kyykänpeluuta varten itsensä Urkin, eli Kekkos-Urhon mahtikäskyllä. Seurueeseen liittyi maittavan ruokailun jälkeen Tammer-kyykän ex-SE-mies Lauri Hokkinen, maajoukkuemies Heikki Mikkolainen sekä Imatran kyykän riveissä ja akateemisissakin kuvioissa ahkerasti TWISTannut Juha Varis, eli tutummin Onnimanni.

Seurueen kova taso ja kokemus ei ikävä kyllä kenttää parantanut. Seuris on todella kauniilla paikalla meren rannassa ja korkeiden lehtipuiden katveessa heittelyssä on jylhä ja arvokas tunnelma. Itse kenttä on kooltaan jokseenkin rajallinen, sillä parhaimmillakaan siihen ei taida 6-7 kenttää enempää mahtua, ja silloinkin joudutaan pelaamaan jo melko tiheässä. Seuriksen pohja on melko kova (osittain kuivan ja kuuman kelin vuoksi), joskin tornisauman yläkertaan lyödessä maa murtui alakerran kulman alta. Useamman pelin perästä etuviivassa oli kevyttä monttua, mutta periksi kenttä ei mailojen tai jalan alla juurikaan antanut.

Puolikesyt läskihanhetkin kävivät irvailemassa kehnolle henkkaripelille. Noh, olipahan katsojia.

Äkkivilkaisulla tasaiselta näyttävässä kentässä oli paljon yksittäisiä monttukohtia ja epätasaisuuksia, jotka kismittivät pelatessa. Kenttä kaipaisi huolellista lanausta pintakerroksen möyhentämisen kera. Pinnoitteena on hieman epätasaisen kokoisesta murusta koostuva paksuhko muru-tomu-kerros, joka alkaa parin pelin jälkeen kasautua harjumuodostelmiksi työntävän jalan kuoppien reunoille. Pintakerroksen kasautumat ja pienet montukkeet alkoivat pian tympäistä lakaisumailojen loikatessa osumista taivaan tuuliin. Aaltoileva muru myös pysäytti vierivät ja korkealta tupsahtelevat akat tehokkaasti paikoissa, joissa kasautumaa oli vähänkin reilummin. Kentän vierestä löytyy koppi, jossa paikalliset säilyttelevät karttuja ja kyykkiä treenejä silmällä pitäen, ja kentän reunoilla on väliaikaiskatsomoiksi soveltuvia penkkejä (joita tosin käytetään lähinnä kyykkienpysäyttäjinä). Kauneudessaan paikka on ylivertainen, se vielä toistettakoon. Testipelistä vielä sen verran, että lupaava alku (+12-erä) suli täydellisesti toisen päädyn levityslakaisuihin ja ragehaukiin. Sovimme Väiskin kanssa, että jätämme lopputulokset arvoitukseksi, mutta sen verran mainittakoon, että lapsenlapsille ei jäänyt illan tulostasosta paljoa kerrottavaa.

Juttusarjan päätösosassa vieraillaan Harjavallassa ja Äkäslompolossa.

Tekniikan akateemiset TEK