Ripe´s Pre-Season Power Ranking


Ripes Corner logo
Ripes Corner

Ay, corona, jopas oli tautinen off-season! Kesäliigakin jäi ruton saattelemana pelaamatta, mutta Ripen unelma kävi toteen: ei ihmiskontakteja ja loputtamasti koni-akkia samalla kun pystyy katselemaan omalta JuuTuup_kanavalta Kaupunkienvälisiä. Living the dream! Kaiken hyvän pitää loppua aikanaan, sillä Kyykkäliiga 2020… tai, no, oikeastaan Kyykkäliiga 2021-2021 on täällä, ja kaikki pelaajatkin ovat Ripen saamien tietojen mukaan vielä elossa.

Tuoreehkoja joukkeita tippui aimo kasa pois brutaalina tunnetusta kivi kovasta A-sarjasta. Halukkailta lähtivät viimeisetkin halut pois (muiden joukkueiden kapteenien availlessa kuohareita helpottuneiden aikataulusumplimisten vuoksi) ja viime vuoden komeetta MusSun rosteri romahti pronssikrapulaansa ja rosteri huiteleekin tätä nykyä läpällä päissään pitkin Lapin tundria. Swagin pinkkitakkiset saunatontut päättivät myös ottaa jälleen hitusen lisävauhtia B-sarjan puolelta, mutta onhan mukana joku uusikin tiimi A-sarjan hulinoissa. Ripe bongasi pelaajalistoilta myös tuttuja ja turvallisia A-sarjajyriä. Onneksi näin, sillä nyt voi heitellä ennakkokommentit vanhoista nuoteista eikä tarvitse opetella mitään uusia pellenimiä ja kaivella jotain c-sarjan statseja toissavuoden fuksikyykästä. Statsifakiirina ja vanhana keittomiehenä Ripe bongasi myös pari legendaarisen tason paluumuuttajaakin ilmoittautuneiden joukosta.

Kauteen on seuran hallituksen puolelta asetettu vallitsevan tilanteen johdosta useita rajoituksia ja (lapsellinen) treenaaminenkin taitaa tapahtua tänä vuonna parkkipaikkojen hämärissä iltavaloissa. Kausi käyntiin, jumalauta! Tässä Ripen Pre-Season Power Rankingit kaudelle 2021-2021.

  1. SuppoHauet (SuHa)

Ykkösenä kauteen lähtee hallitseva tuplamestari SuppoHauet tuoreen isä-Suppiksen johdattamana. Uusin tulokas ei ole vielä rosteriin löytänyt, mutta SuHa 2040 -prospektiprojekti on viimein pistetty tulille. Supot jatkavat kokoonpanollisesti pääasiassa samoilla linjoilla edellisvuoden voitokkaaseen kauteen verrattuna.  Kapteeni katosi kisa- ja treenikentiltä viime kesänä, mutta kyykkäkenttien neopreeni-Adonis on aina löytänyt talvikauden loppua kohti heittokunnon kohdilleen. Donninkin treeni-into on kuulemma kesän aikana hieman laskenut ja mies on tavattu useammin Meri-Toppilan frisbeegolfradalta kuin Kasvitieteellisen puutarhan edustalta. Vieläkö mestaruusmitaleilla kuorrutettua kemisti-Lämsää kiinnostaa, ja onko Ennin peli-into kasvanut nyt kun ylimääräiset kesäkilot on pieraistu syöttötuoliin huutamaan?

Eniten Ripen alakarvoja kuitenkin kutkuttavat SuHan kaksi uusinta huimaa vahvistusta. Ensimmäinen on Antti ”Päivärannan Pete Sampras” Erosen oikea käsi, joka on viimeisimpien tietojen mukaan noin 90-prosenttisessa EM-kunnossa. Toinen on korvanappiin kiirinyt tieto SuHan jo perinteeksi muodostuneen naaraustradition jatkumisesta. Kilpailevien joukkueiden parhaiden pelaajien kalastelu on tällä kertaa hoideltu naimakauppojen kautta, ja SuHan sweeppilinjoja hoitelee ensi talvena Ennin seurana MusSun timanttinen nelosheittäjä Emppu. Varmaksi tiedettyjen huhujen mukaan SuHa lahjoitti MusSun pojille myötäjäisinä 100 hehtaaria sodankyläläistä aapasuota, jonne he ovat nyt asettuneet asumaan. Triplaa metsästävät Suppoiset Hauet on kuitenkin tänä vuonna A-sarjan TEH team to beat.

  1. Garam Masala (BSoD)

Toiselta sijalta löytyy tällä kertaa intiantuoksuisia mustia poikia. Viime vuoden finaalin sössineet (URPOT!) BSoD:n pojat ovat ottaneet selvästi mallia potkupalloilijoista joukkueen nimen valinnassa. Vaikka tämän vuoden valintaprosessi olikin julkinen (ja josta muuten Ripe nautti suunnattomasti), niin huhut kertovat että nimeen päädyttiin, koska intohimoisena futisfanina tunnettu Warre olisi muuten vaihtanut tiimiä. Ol(l)i miten ol(l)i, pitkä akronyymiputki meni yhtä paskaksi kuin viime kauden mestaruusunelma (edelleen: URPOT!!). Tiimin rakenne on tismalleen sama kuin viime kaudellakin, eli pääasiaisen pelinelikon muodostavat Pulukki-Masa, Aapens, ja Olli-Olli. Nemokin saattaa peliaikaa saada, jos kentälle ilmaantuu, ja pelit eivät ole liian myöhään, ja ei ole liian kylmä, eikä liian märkä ja ei ole liian pimeä ja ja…

Varalla ovat perinteisesti OFKL-täytemiehet Keisu ja Kyöstilä, jotka pelannevat jokusen erän kauden aikana. BSoD:n coresta löytyy huimasti taitoa ja viimevuoden jäljiltä voitonnälkä on kova, vaikka vyölle kertyikin viime kaudella WCOK/Y (URPOT!!!) ja Liigacupin mestaruus. Vaikka Pulu-Masa jättikin kesäkauden väliin lisääntymissyistä (rankkaa hommaa ilmeisesti), niin Zen-Olli lakaisi itsensä onnistuneesti Mestaruussarjaan. Aapokin kävi uskottavien raporttien mukaan kesällä syöttämässä tytöille tiuhaan tahtiin melonirusinoita kyykänpeluun ohessa. Ripe odottaakin pre-rankingin pohjalta SuHan ja BSoDin runkosarjakohtaamista suurella innolla.

  1. SIK Bastards (SB)

Kolomannelta sijalta meiltä löytyykin jotain ihmeellistä, sillä SIKin Paskilaiset ovat palanneet A-sarjaan. Viime vuonna poissaolollaan loistanut SIK:n lippulaivajoukkue tekeekin comebackinsa kiimaisella kokoonpanolla. Paluumuuttaja Soppanen on palannut kotipesäänsä metsästettyään epäonnistuneesti Icecom Trophyä Kakkaossaajien riveissä. Mukaansa maajoukkuemanaatti on kaapannut uransa jo aiemmin SB:ssä päättäneen mjatin, jonka vakaana aikomuksena lienee lopettaa uransa jälleen SB:ssä, kolmanteen kertaan. Köörissä on mukana myös hellyyttävä Metsämansikka, joka otti ilmeisesti ”väärä sarja” -huutelut viime vuodelta itteensä ja tuli yksin B-sarjan kuninkuuden valloittaneesta Raidersista A-sarjaan pelaamaan. Kvartetin täydentää The Voice of Kyykkä, selostajalegenda ja hallitseva puheenjohtaja Kiliponen, joka treenasi ahkerasti kesän aikana.

Mikäli Kilposen sweeppi osuu kohdillaan ja jos kuka tahansa muu kokoonpanosta käy edes kurkistelemassa treenikenttää tällä kaudella, niin tällä joukkueella on kovat tulostavoitteet ja SB on tiukasti mukana taistelussa mitalisijoista. Kunhan vain Soppa-Mjatin pahin vihollinen – jää-pomppu-helvettikenttä – ei ole taas koko talven ajan Stadikan tolana…

  1. Kakkossaajat (V16p)

Jälleen kerran uuden lyhenteen jostain vöhnineet Ossaavat Kakkiaiset ovat täällä, ja tutusti TOP-5:een rankattuna. Joukkueen perusrunko on edelleen sama kuin viime vuosina ytyytyytytyn toimiessa joukkueen selkärankana (ja viitenä muuna ruumiinosana) ja Himangan toimiessa joukkueen sydämenä. Kätyrit on kuitenkin vaihdettu tälle kautta uusiin. Poissa ovat sähköiset Mjatti ja Soppanen ja tilalle on otettu Kyrppämäistä mieskauneutta. Kyrppä-69n seksiä tihkuva bomberikaksikko Jussukka & Iso-O-Mikko löytyy yllättäeän Kakkossaajien rosterista. Poikien tuloskunto on yhtä iso mysteeri, kuin sekin, että pelaavatko he todellisuudessa yhtään peliä. Mikäli muskeliymppiläiset löytävät tiensä kentille ja SUUTTUVAT JO, niin tämä tuo paljon kaivattua konavoimaa aivan liian usein YTYn raihnaisen selän rivintyhjennyskykyyn luottaneeseen joukkueeseen. Lonnakon ja Tapsan heitot napsuvat aina välistä mallikkaasti, mutta tulosvarmuudesta ei ole ollut tietoa, paitsi kun Tapsan veren alkoholi lähenee Ballmer Peakia.

Mutta onneksi vaikka kaikki muu menisi perseeksi ja maailma tuhoutuisi ruton kourissa, voimme aina luottaa siihen, että Häkkisen leveä hymy ja paska poppi löytävät tiensä kentän laidalle. Kakkaossaajat kaivavatkin itsesä helposti plaijarikuvioihin, mutta vastustajaansa he tuskin pääsevät valitsemaan.

  1. aitoa_menoa (AiM)

Viidentenä killuu Åke Gullmesin JA edelliskauden pahimman ryssimisen palkinnon haltiat. Oh brothers, mikä conbo. Viime kaudella Ripen rusinat rusahtivat väärään lahkeeseen, kun kyykkäuutistoimistot tiedottivat, että koko kansan MusSu (huom. vastustaja, jonka olivat itse valinneet) oli pistänyt runkosarjan voittajalle pataan. Peliolosuhteet eivät varmastikaan ole tänä talvena yhtä kovat (tirsk) ja kumpareiset (tirsk) kuin viime keväänä… Mutta nyt kun asianmukaiset vittuilut on hoideltu pois päiväjärjestyksestä, niin todettakoon että todellisuudessa The Red Machine lähtenee uuteen kauteen sata lasissa ja testot tanassa. Petteri on luultavati koko liigan paras bomberi ja Ankkuri-Inkkeri liigan paras sweepperi. Doppel-Iiroa ei näy tällä hetkellä ollenkaan rosterissa, vaikka peli-intoa valtakunnallisten kisojen joukkuerekryjen perusteella onkin; end of an era tämäkin. Kunhan golfman Luutto ja ukkoutunut Vainiopää osuvat riviin (vaikka keskelle) ja Topatti pysyy karttu kädessä lisääntymistoimista huolimatta (huhhuh, paljon lisääntymistä havaittavissa, eikä tässä ole vielä edes koronavauvat mukana) on tulostaso taattua.

No sitten vähän skepulaatiota. Ripen sähköiseen postilaatikkoon jätetyn nimettömän vihjeen mukaan Patteri ei kuulemma ehdi välttämättä pelaamaan ihan kaikkia pelejä tällä kaudella, ja siksi AiMin ranking laahaa vasta sijalla 5. Jos Pjotr pelaa, niin yhdessä Angerin kanssa he naaraavat tämän joukkueen välieriin saakka kahdestaankin (nyt kun MusSukaan ei ole pilaamassa iloa), ja ranking-sijakin nousta simahtaa ainakin kahdella.

  1. Puppelikukkeli Tööt Tööt (PööT)

Hellyttävä söpöliini Ropsukka palaa talvikentille ja hänen seuraansa liittyy jälleen viime vuosilta tutut Nenonen, Jenny ja Elias. Ikävä kyllä joukkueen alkuperäisjäseniin kuuluva emeritus PeeJii Oona loistaa poissaolollaan (huhujen mukaan PjOonaa ei tulla näkemään pelikentillä koko kaudella), ja häntä paikkaamaan on kaivettu B-sarjasta kunnianhimoisia vahvistuksia. Asmundin neljänneksi huonoin HKA B-sarjassa ei kauehasti Ripeä vakuuta, mutta Mustaniemi vaikuttaisi ensisilmäykseen hyvältä sweeppipään vahvistukselta.

85% Pöötin kyykkien poistosta lienee kuitenkin Ropsukan riviheittojen ja Jennyn kulmapoistojen varassa, ja hyvänä päivänä kentälle ei jääkään muille paljoa katseltavaa. Kunhan Pöötin kärkipää osuu myös toisen kierroksen heitoilla, niin tulokset ovat varmasti -10 paremmalla puolella. Kävi miten kävi: Ripe ei usko että Roopen poppoo pystyy sipuloimaan itseään pleijareista ulos.

  1. KUHA B sus (KUHAB)

Kahdesta viimeisestä pudotuspelipaikasta tuleekin olemaan kova kisa. Ja Heidän Joukossaan on myös erittäin epäilyttävä KuhaB, joka on vähentänyt huomattavasti nimikekeilyään tälle kautta (kiitosta vaan, Ripeltäkin). Viime vuonna ensimmäistä kertaa A(mong Us)-sarjan pleijareissa näyttöjä tehnyt Kuhan edustusjoukkue tippui yllättävän tiukassa ottelusarjassa SuHalle lopulta voitoin 0-3. Viime kauteen verrattuna rosteriin on tullut vain pieni muutos. Kiliponen karkasi edustamaan omaa sähkösinistä väriään ja tilalle nostettiin todella hyvin edellisellä kaudella tasoaan nostanut T.Järvelä B-sarjan puolelta. Joukkueen vakiokalusteisiin kuuluneet Hellberg ja Jauhiainen ovat nostaneet tasoaa tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen ja joukkueen konaosastoon on näemmä nostettu loppukaudesta viime vuoden Vuoden Tulokas -palkinno pokannut Samuli Körkkö. Saas nähdä pystyykö Körkkö jatkamaan siitä mihin viime vuodella jäi kärkisarjan otsasuonen poksauttavassa paineessa.

Ripe uskookin, että tiukassa kisassa viimeisitä pleijaripaikoista KuhaB:n tasainen rosteri pystyy pysyttelemään pinnalla ja ottamaan yllätyksellisiä voittoja kauden aikana myös kärkipään tiimeistä.

  1. The No Good Yellows (TheNGY)

Historian lehtiä havisuttelee myös viimeiselle pleijaripaikalle sijoitettu joukkue. Muutaman vuoden poissaololla loistaneet Kemian Keltaiset Pojat ovat palanneet ja ovat löytäneet jostakin naisväkeäkin mukaansa (usein menestystä tuottanut strategia). Menneiden menestysvuosien kärkipelaajat ovat kuitenkin poissa valenssiveijareiden rosterista. Mestaruuksien makuun SuHassa päässyt Lämsä ei ilmeisesti halunnut palata taistelemaan pelkästään pudotuspeleihin pääsemisestä ja the Grandaddy of tengy, Jamsteri, lienee kadonnut lopullisesti Nälkämaan kartoittamattomille saloille.

Nykyinen joukkue koostuu pääasiassa viime vuonna pitkälle B-sarjan pudotuspeleissä päässeeseen Valenssin Kovat -joukkueeseen. Tarkkasilmäinen tarkastelija tosin huomaa, että joukkueeseen on päätynyt yksi viime kauden mitalistikin. Nämligen, MusSun hajoamisen seurauksena vaille joukkuetta jäänyt ex-PJ-Anri on löytänyt uuden kodin keltaisen lumen syöjistä. Anrin konapommit tuovatkin rutkasti tulivoimaa rosteriin. Kesäkentillä nähty Viinikka (jolla muuten lienee ollut näppinsä pelissä Anri-rekryssä) on kehittymässä kovaa vauhtia runkopelaajaksi samalla kun kun Tengyn vanhaa kaartia edustavat Mäenpää ja Laakso tuovat joukkueeseen paljon kaivattua kokemusta ja varmuutta.

Ripe ennustaa poppoon nappaavan viimeisen jatkopaikan itselleen puistossa rautakankea pitkin suuhun valutetun metanolin mitalla.

  1. Vallijannut Kurahousuissa (KuVa)

KuVan vuosi! Kesäkyykkää Erosen opeissa harrastaneet Kullijunnut eivät ainakaan statistiikan puolesta pystyneet kääntämään treeniä tulokseksi, sillä henkkaripelit pysyivät kaikilla pääasiassa miinuksen puolella. Viime vuoden kehittyneimmällä pelaajalla Vasara-Tuutilla on vielä kehittämisen varaa, mutta potentiaaliakin löytyy. Ja Ripe odottaakin, että tästä arviosta suivaantuneet ValliKullit leiriytyvät kostoksi Stadikan laidalle ja treenaavat, kunnes BlaBlan, SuHan ja Teklan aiempien vuosien treenimäärät tuntuvat vain pisaralta Taneli Raution haukisopassa.

Jos Juopperi ja Kovero pelaavat ja käyvät kentällä, niin sillä voi olla myös mielenkiintoinen vaikutus poikien tulostasoon (joko jyrkän positiivinen tai sitten jyrkän negatiivinen; ja tuskin mitään siitä väliltä). Joukkueen pääasiallinen pelipanos tullee (potentiaali, ei murresana, hox) edelleen nelikolta Vasari, Aro, Uusitalo ja Nerg. Mukana on toki myös ei-Teemu Wirkkala, joka on takavuosina pelannut kesäkyykkääkin pariliigassa. Näistäpä puheista huolimatta Ripe epäilee pleijaripaikan lipsuvan hiuksenhienolla marginaalilla KulliHousujen vallien vasemmalle puolelle. Prove me wrong!

Tekniikan akateemiset TEK