Ripe’s Power Rankings 20.1.


miniripe
Kaikki A-sarjan tiimit ovat avanneet kautensa, joten Ripekin päätti tarttua koni akin sijaan kynään ja raapustella tuoreet voimasuhteet. Olkaatte hyvät:

1. Jarrupartio (-)

Avausmatsissa otettiin kuokkaan Kakkossaakoilta, mutta siihenpä kyntäminen loppuikin, sillä saldo viiden matsin jälkeen on neljä voittoa, yksi tappio ja liigan kovin oka. Smule Komulainen sai alun yskähtelyn jälkeen koneensa käyntiin ja plussaerät ja -ottelutkin ovat tälle tiimille nyt tosiasia. Vastukset ovat tosin olleet tähän mennessä Kakkossaajia lukuunottamatta liigan keskikastia tai reilusti sen alle, joten sipuli ei ole vielä päässyt tälle kautta kunnon testiin.

2. Hanpit (-)

Jarpan tavoin Hanpit ovat päättäneet kauden alkuun kyykyttää liigan heikoimpia tiimejä, joten ensimmäiset neljä voittoa voitaneen laskea vain lämmittelyksi. Sopii vain ihmetellä millaiseen kiitoon Hanpit yltyy, jos peräosaston Tuovinen ja Malinen alkavat heittää yli 2.00 hka:lla. Pisteitä on ryövännyt kaikista härskeiten Ahmatti Eteläperä, jonka hka 8.44 huitelee 1.78 lähimmän haastajan yläpuolella.

3. Suppohauet (+3)

Puhtaat kolme voittoa, eikä Enniä ole edes päästetty irti! Oka -14.00 oikeuttaa vertailussa kolmanteen sijaan ja sama sijoitus lohkeaa myös power rankingsista. Kolmospaikan Eronen pelaa elämänsä kautta jäätävällä 5.67 okalla. Pisteketsuppipullon ainoa suppo on nelospaikan Alanärä, jonka 9 haukea ovat aivan liikaa.

4. Kakkossaajat (-1)

Voitto Jarpasta on toki komea päänahka ja 4-0-1 komea saldo, mutta okan lilluessa -20:n huonommalla puolella ei tätä wannabe-AiM:ia voi tämän korkeammaksi päästää. Tuo ainoa tappiokin tuli voitettavissa olevaa aitoa AiM:ia vastaan, joten odotettavissa on, että 2=1 nappailee kivoja päänahkoja vai hävitäkseen pleijariviivan alapuolelle jääville tiimeille seuraavissa matseissa.

5. SIK Bastards (+3)

Oka ei kärkikahinoihin juuri oikeuttaisi, mutta 13 pistettä on 13 pistettä ja tällä meiningillä SB nostanee itsensä heittämällä pleijareihin. Ilman Kötsää suruunsa juova Soppanen on ottanut ohjat omiin käsiinsä saadeen vähintäänkin kelvollista vetoapua vanhoilta kestosuosikeilta Anterolta ja Suomelalta. Tiimin akilleen kantapää onkin se neljäs pelaaja. Jonkun täytyisi nostaa tasoaan, jotta välieräpaikasta voisi haaveilla.

6. BSC Kyykkä Team (-1)

Tiimin rosteri voisi antaa ymmärtää kyseessä olevan kovankin pumpun, mutta nimilista köyhtyi kovasti, kun Juuso Räsänen, ei niin yllättävästi, siirsi itsensä Injured Reserven puolelle ja Kötsä Leskinen alkoi heittelemään haukia. Törkeän paikan leiriltä palaava Järviluoma tuonee tiimiin annoksen atleettisuutta, mutta se ei paljon lohduta kun suurin ongelma on kautta linjan ollut osumatarkkuus. Peluutuskin on ollut iloisesti sekaisin kuin STH:ssa ikään: Yllättäen vain Nuutine on pitänyt paikkansa. Lisäksi kaksi tappiota ovat tulleet samoista sijoista painivia Pesukonetta ja TekLaa vastaan, joten BSC saanee jännätä pleijariviivaa viimeiseen asti.

7. BSOD (+8)

Ylisuorittamista vai ei? Oka on tällä hetkellä näppärät 10p parempi kuin viime vuonna. Ykköstykit Vukota ja Lehtosaari tykittävät abbout samalla tatsille kuin viime vuonnakin, joten syy tasonnostoon löytyy heittopaikoilta 3 ja 4. Mitään yllätyksiä BSOD:n saldo ei sinänsä tarjoile, sillä tappiot ovat laskettuja ja voitot tulleet okallisesti huonompia vastaan. Sijoitus voi heilahtaa ennen kauden loppua vielä rajustikin ja jos pleijaripaikka irtoaa se lienee ennakkoasetelmiin nähden kauden suurin yllätys.

8. TekLa (+1)

Vaikka oka on täysin vertailukelpoinen rankingsin sijoilla 4-7 olevien tiimien kanssa, on yhdeksästä pelistä tippunut laariin vain 7 pistettä. Alla on toki matsit kahta kärkitiimiä vastaan ja tililtä löytyy yksi -5 ottelu, joten potentiaalia on pitkälle. Taskussa on lisäksi tärkeät voitot BSC:stä ja Pesukoneesta, jotka voivat osoittautua ratkaiseviksi kauden loppua kohti mentäessä, eikä olisikaan mikään yllätys nähdä TekLa pleijareissa. Materiaali on kuitenkin hka-vertailussa huolestuttavan tasainen. Kärkitykki Lahtinen pystynee ottamaan tiimin harteilleen, mutta jos hän ei huutoon vastaa, niin kuka?

9. AiM_Vetur1 (-2)

Veturin tilillä on tällä hetkellä jokunen yllättävä voitto, muutama perustappio ja kauden parhaalla ottelulla napsaistu tasuri. Puolet avauskokoonpanosta vaihtoi heittotyyliä Juusoksen menneisyyttä muistellen juuri ennen ensimmäisiä pelejä.  Seurannutta torpedointia olisi natsitaktiikkasaksan sukellusvenelaivuekin katsellut kateellisena.  Rivit on kuitenkin koottu uudestaan ja parin viime pelin näytöillä saattaa pleijaripaikkakin aueta.

10. Jarrutytöt (-6)

Kas tässäpä alkukauden kovin sulaminen ja jäätävin yllätys: JRYÖ peluuttaa ällöpoikia ja kyntää ansaitusti syvällä penkassa. Oka-vertailussakin sija on reipas 10., joten paljon pitää tapahtua, että parin viime kauden komeetta jatkaa vanhoja otteitaan. Oho, pitäsköhän se Jossu kaivaa naftaliinista?

11. Pesukone (+2)

Melko heikosta tulostasostaan huolimatta pesukone linkosi SB:tä päihin killan sisäisessä välienselvittelyssä ja samalla ohjelmalla kaatui myös BSC.  Ripe kuitenkin epäilee, että muissa peleissä siimaa ei tarjoilla samaan malliin. Oka -32.40 ei päätä huimaa ja vaikka Särkelällä onkin edessään elämänsä kevät, pitäisi muun tiimin seurata esimerkkiä.

12. Mc Hanpit PacPappa Brothers (-2)

“Sankari ykköspaikalle” määki Hanppien sonnikuoro vuosien ajan Ohtosen pelatessa STH:n riveissä ja kuinka käy kohurekryn nasahdettua PacHanppien laariin? Ohtonen pelaa kolmos- ja nelospaikkaa tuttuun tyyliinsä. Yksi sankari ja yksi Kaxi eivät vaan riitä kun muu tiimi sukeltaa kuin Arffmann jallupulloon. Ehkäpä kentälle voisi tuoda Jani “Arvaa onko mulla karttu taskussa?” Haikalan hämäämään vastustajan Pappojen tasolle?

13. The No Good Yellows (+3)

No good indeed. Keltuaiset ovat napanneet hämmentävät voitot ylemmän keskikastin TekLasta ja Veturista, mutta se ei paljon riitä, kun tilillä on jo kuusi tappiota yhdeksästä matsista. Syy löytynee peluutuksesta, joka on liigan junnuisin. Joukkueen runko pystyisi hieman hiotummalla peluutuksella ja heittojärjestyksellä parempaankin.

14. Kyrppä 69 (-2)

Kuumottavan huono oka ja paras ottelu (-26) kielivät todella ohkaisesta venymiskyvystä. Jussi Hiljainen kantaa tiimiä likipitäen yksin muiden pelaajien hka:n kyntäessä nelosen alapuolella. Kai nyt joku muukin tästä sakista osaa konapommin jalon taidon? Yhtäkään matsia ei lisäksi ole pelattu kärkitiimejä vastaan, joten tappiosarake tulee kilisemään vielä useamman kerran ennen kuin kausi on ohi.

15. Ossaajat (-4)

Huonot uutiset: Voittoja ei ole. Hyvät uutiset: Tappioita on vain yksi! Ossaajien sijoitus on lienee tämän rankingin isoin anomalia, sillä yhden ottelun perusteella rankingia on todella vaikea pätevästi jakaa.

16. KombostiKobla (-2)

Treeneissä ja videoilla myllyttänyt KK ei ole saanut virettään siirrettyä liigapeleihin. Tiimissa riittää jos jossakin liemessä keitettyä kokemusta, mutta se ei paljoa vaakakupissa paina, kun voittotili ei karru kuin Liigacupissa. Ykkösheittäjät tekevät minkä pystyvät, mutta kun sweepperit eivät paiko, painuu tulos väkisinkin -30:n huonommalla puolelle. Valoa pilkottaa silti putken päässä, sillä vaikka tulokset ovat olleet rumia ja kolmesta pelistä on hävitty kolme, niin kaikki ovat tulleet top 10:n joukkueita vastaan.

17. AiM_R3siina (-)

Hävettävän huonosta okasta huolimatta voittoja on jo kaksi ja nekin on napsaistu pleijaripaikoista taistelevia Pesukonetta ja K-69:iä vastaan. Suunta lienee rankingissa ainoastaan alaspäin, sillä oletettavasti Ossaajat ja KK eivät täysin voitoitta jää. Jos Resiina vain tuntisi jonkun, joka osaisi heitä valmentaa…

Tekniikan akateemiset TEK