Ripen pleijariennakko 17.2.2015


miniripe
Ulkomaiden vähäpätöisemmät kyykkakarkelot on saatu taakse ja on aika Ripen viinahuuruisille visioille. OKL:n pleijariparit:

Hanpit – Ossaajat

Hanppien keskittyminen pelkkään liigaan, jättäytyen pois liigacupista sekä seuran tärkeimmästä rahaturnauksesta, tuotti tulosta ja itse hankittua, kaikkien himoitsemaa Åke Gullmes -trophya ei tarvitse luovuttaa eteenpäin ainakaan vielä tänä vuonna. Tämä siitä huolimatta, että peluutus- ja heittojärjestysruletit eivät ehtineet runkosarjan aikana synkronoitua ja etenkin ankkurointi on tuottanut ongelmia. Tässä piileekin kompastumisen mahdollisuus, sillä Ossaajien jano nelossijaan on hirmuinen, josta esimerkkinä viiden ottelun voittoputki tilanteessa, jossa pleijaripaikkaan vaadittiin 5 voittoa.

Valitettavasti Ossaajien kannattaanee keskittyä nelossijan tavoitteluun WCOK:ssa sillä, vaikka Mika “Ukki” Pohjasella on kuinka kokemusta voittamisesta ja vaikka Jaker kuinka liekehtii all-stars -paikkaa hakiessaan, on todennäköisyys, että Hanpit ryssivät kolme peliä häviävän pieni. Käytännössä vaadittaisiin pienoinen ihme, sillä luultavasti Mjatti “pisterohmu” Eteläperä asettaa pleijarit siivouskomeron ovennuppiremontin yläpuolelle ja kontribuoi tiimille muutenkin, kuin toteamalla pelin jälkeen “Saatanan tunarit!” joukkueen irc-kanavalla.

Prosentit Hanpeille 85 – 15.

Jarrupartio – SIK Bastards

JarPan tavoite runkosarjavoitosta kaatui Hanppeihin. Myös PoWi-turnee koki ikävän kolauksen, kun joukkue suli täysin välierässä. Niinpä Smuuli, Paho ja Herkku lähtivätkin MM-kyykkään gloryhunttaamaan kaikki omissa joukkueissaan. Tulosta tuli, mutta kärsikö joukkueen yhteishenki ja roolitetut pelipaikat liikaa? Toivottavasti, sillä pelkän runkosarjan perusteella voisi olettaa, että sarja ratkeaa ennen viidettä peliä.

Vaikka JarPa laskisikin väsytystaktiikan nimissä vähän liikaakin siimaa, olisi SB:n saatava korjattua muutama perustavanlaatuinen ongelma. Nimittäin perätuuppareiden sviippivaihe on lukittunut ajoittain asentoon torpedo, eikä etutykistökään ole täyttänyt annettua tavoitetta, jossa Anteron lapaskädelle annetaan riittävästi osumasektoria, jonka jälkeen Jarno “Jarmo” Seppänen huolehtii strategisista kahden ja kolmen tornin pätkistä.

JarPa on toistaiseksi flopannut vain yksittäisiä pelejä, joihin kolmen voiton sarjassa on varaa. Niinpä prosentit 80 – 20 vaaleanpunaisille.

SuppoHauet – Jarrutytöt

“Urpot!”, oli seuran pitkäaikaisimman statsifakiirin kommentit, kun SuHa valitsi orastavien jääkenttäkelien alla vastaansa Jarrutytöt. Flopatun alkukauden jälkeen tytöt ovat treenaamattomuudestaan huolimatta alkaneet löytää häivähdyksiä vanhasta vireestään ja huhujen mukaan pleijareihin saadaan paikalle lennätettyä ykköskenttä kokonaisuudessaan. Tämän lisäksi perinteisesti JRYÖ:llä on ollut tapana hoitaa tärkeät pelit siinä, missä SuHa on ne poikkeuksetta ryssinyt. Asetelma on kuitenkin muuttunut paljon, sillä SuHa myllytti itsensä hopealle sekä PoWicupissa että MM-kyykässä ja PoWissa tieltä jyräytyi muiden muassa Jarrutyttöjen ykköskokoonpano.

Asetelma on jännittävä kuin pankkitilin saldo sunnuntaiaamuna. Ripe ennustaa ratkaisun piilevän siinä, kumpi joukkue saa paremmin kasattua itsensä romahduksen jälkeen, sillä oletettavasti tässä sarjassa molemmat tiimit ryssivät vähintään yhden pelin. Osoittautuuko Suppo-Pekkojen viiden pelaajan rosteri valttikortiksi vai eripuraa kylväväksi henkiseksi rasitteeksi? Heittävätkö tytöt puhtaita tornisviippejä? Ponputtaako Horonen laitapomminsa konasta yli, kuten MM-finaalissa? Palaako Iitun ja Jossun pommivarmuus viime vuosien tasolle? Pelataanko peli ykköskentällä ja osuuko Ilkka roskikseen?

Prosentit ovat kallellaan SuHalle vain aavistuksen, mikäli pelit pelataan jääkentillä. 55 – 45.

Kakkossaajat – BSC Kyykkä Team

Ennakkoon pleijareiden tiukinta mittelöä voidaan kuvailla sanoilla “Mestarit areenalla”, sillä kentällä ovat Juusos, YTY ja Kötsis. Oletettavasti heistä kaksi, tai jopa yksi, on vielä sen verran ehjä, että pystyy pelaamaan! Viimeksi, kun näin kävi, kovatasoinen jännitysnäytelmäspektaakkeli päättyi vasta viimeisellä heitolla Kakkossaajien hyväksi tuloksella -4 – -26. Teron pubiin kantautuneiden huhujen mukaan panokset ovat niin korkealla, että itse Kyykkäjumala(™) on todennut: “Vois käydä stadionilla treenaamassa”.

Kentällä olevista suuruuksista, kjeh kjeh, huolimatta ratkaisu löytynee varjoon jääneistä hobiteista. Oletettavasti BSC:n kuolevaiset joutuvat heittelemään paikkoja, jossa varakyykkiä ei ole tarjolla ja haukiprosentit saattavat kivuta kivuliaan korkealle. Kakkossaajat puolestaan tarvitsevat toisenkin bomberin, joten Mikko “Pikko” Vahtialalta vaaditaan paljon. Lisäksi mcHäkkisen pitäisi saada vaiheongelmansa korjattua, koska tulostaso on saatava paremmaksi, mitä se oli runkosarjassa.

Jos nimilyhennerosvot saavat koko joukkueen ehjänä paikalle, prosentit heille hiuksenhienosti 51 – 49, mutta mikäli YTY viettää pelin kiropraktikolla, kääntyvät prosentit diskettigolfaajille 60 – 40.

Tekniikan akateemiset TEK