Pohjois-Suomen piirinmestaruus järjestettiin samalla HKC-turnauksena Pöllönkankaalla


Kesän kääntyminen syksymmäksi ei näkynyt viikonlopun keleissä ja turnaus saatiin järjestettyä priimakentällä ja poikkeuksellisesti tulostasonkin voisi sanoa olleen sen mukainen. Turnaus järjestettiin perinteisen HKC-kaavan mukaisesti avoimena turnauksena eli aluksi kaikki paikalle saapuneet yhdeksän pelaajaa heittivät tuloksen, jonka jälkeen pelaajat asetettiin tuloksen mukaan järjestykseen pudotuspelikaavioon. Tuloskierroksella kärkipaikan ansaitsi itselleen MM-sarjanousukas YTY tuloksella 24 ja alla kaikki muutkin tulokset:

  1. Jukka Komulainen 24
  2. Antti Eronen 23
  3. Olli Vuolteenaho 21
  4. Roope Miettunen 21
  5. Inkeri Eronen 20
  6. Eero Honkamäki 20
  7. Markus Toratti 17
  8. Petteri Törmänen 17
  9. Olli Huoviala 14

Petteri ja Olli karsivat kahdeksannesta paikasta, josta voittajaksi selviytynyt Petteri kohtasi tuloshurmioon päässeen YTYn, joka tempaisi ensimmäisen erän tyhjäksi kuudella mailalla. Ensimmäisen erän johdon saattelemana YTY marssi ensimmäisestä puolivärierästä voitokkaana jatkoon. Inkerin ja Roopen mittelö päättyi herra Miettusen voittoon tuloksella 17.

Toisella puolella kaaviota kovan tason jätkä Make paukutti toisen odotetun MM tuloksensa kaudelle 2020, mutta EM-Eronen ei myöntynyt kohtaloonsa vaan vastasi tuloksella 25. Vuolteenaho pudotti tiukassa kamppailussa ainoan OAMK:in ulkopuoleisen Paavolan Honkamäen säilyttäen siten HKC:n mestaruuden edelleen kunniallisesti oman hiekkalaatikon sisällä.

Välierässä Komulainen – Miettunen sattui pienehkö tason notkahdus ja ensimmäinen erä päättyi Roopen voittoon pistein 4 – 8, mutta YTYn tuloksellisuus oli lisännyt luopiollisemman Komulaisen sanoin tietoa siitä, milloin on oikea aika heittää huonosti, sillä toisen erän 12 riitti saattamaan YTYn finaaliin.

Toisessa välierässä Vuolteenaho näytti Eroselle, että finaaliin ei lasten tuloksilla mennä ja heitti suuremmitta ponnisteluitta tuloksen 23, mutta tuore SM-pronssimitalisti oli päässyt kansallisissa kilpailuissa pyttyjen makuun ja selvitti tiensä finaaliin tuloksella 25.

Finaalin ensimmäisessä erässä YTY ja Antti olivat totaalisesti unohtaneet rivinheiton jalon taidon, mutta toisen kierroksen kolmen erinomaisen mailan jälkeen YTYn täytyi antaa jo yhden hudin verran siimaa, jottei ero olisi ollut yli yhtä pistettä (11 – 10). Toisessa erässä Eronen onnistui heittämään kaksi ensimmäistä heittoa kelvollisesti poistaen niillä 12 kyykkää. Viimeiset kahdeksan kyykkää vaativat kuitenkin vielä 5 mailaa ja siten kolminkertainen 4-H tittelin kantaja Eronen viimeisteli päivänsä 23 pelillä. YTYlle jäi avauksen jälkeen kaksi linjaa, mutta ensimmäisen erän tapaan viimeisen kyykän huti vei toisesta erästä kovasti kaivatun pisteen ja YTYn viimeinen peli päättyi tulokseen 22.

Loputkin sijoitusottelut pelattiin runsaan kenttätilan ja pelaajien mielenkiinnon johdosta. Päivän parhaat tulokset ja samoin himoitut käädyt säilyivät aiempien omistajiensa käsissä: Alkusarjassa Inkeri heitti nais(t)en kärkituloksen 20 (9) ja Petteri säilytti kunniansa sijoitusottelussa Eeroa vastaan takomalla tuloksen 27 (13).

Alla vielä lopulliset sijoitukset päivän parhaan tuloksen kera:

  1. Antti Eronen 25
  2. Jukka Komulainen 24
  3. Olli Vuolteenaho 23
  4. Roope Miettunen 21
  5. Petteri Törmänen 27
  6. Eero Honkamäki 20
  7. Inkeri Eronen 20
  8. Markus Toratti 22
  9. Olli Huoviala 14

Kuvassa käätyjen voittajat Petteri Törmänen ja Inkeri Eronen sekä turnakusen voittaja Antti Eronen

Tekniikan akateemiset TEK