All Stars-äänestys on saatu suoritettua ja molempien sarjojen kahdeksan eniten ääntä saanutta on valittu edustamaan All Stars-otteluihin. Saman äänimäärän saaneet pelaajat, jotka ovat olleet oikeutettuja pääsemään All Starsiin tai varasijalle, on laitettu järjestykseen arvan perusteella. A-sarjalaiset äänestivät ahkerasti, mutta B-sarjassa vain joka neljäs joukkue antoi mielipiteensä parhaista pelaajista. Alla on vielä pelaajien saamat henkilökohtaiset äänimäärät.
(more…)
Category: Uutiset
Kauden päättävä finaaliviikonloppu lähenee ja A-sarja on saatu ratkottua välieräpareihin asti. Molemmat ottelusarjat ovat jo kalenterissa ja kyykkäkiimaa on odotettavissa maanantaina SB – Jarpa ja perjantaina Blagit – Jarrutytöt muodossa. Ennen matseja lyödään kuitenkin faktat tiskiin, jotta jokainen tietää mitä tuleman pitää.
LappeenRannassa pelatun PoWiCupin voitto meni viime vuoden tapaan Oulun omalle VaPuPiPulle. Finaalissa VaPuPiPu kohtasi myöskin oululaisen Jarrupartion taistellen itsensä murskavoittoon numeroin 10-46.
Turnauksessa jaettiin myös pelaajapalkintoja. Yleisen sarjan parhaaksi pelaajaksi valittiin VaPuPiPun Juuso ja turnauksen haukikuninkuuden vei Jarrupartion Paho.
Yleisen sarjan tulokset voit katsoa täältä.
Lisätietoa:
PoWiCup
9.2. pidetyssä Akateemisen kyykän MM-kilpailun yleisen sarjan voiton kaappasi VaaleanPunaisetPippeliPullelit (VaPuPiPu). Suurena ennakkosuosikkinakin pidetty joukkue yllätti kokoonpanollansa, koska riveihin oli eksynyt Banaanimiehenäkin mainetta kyntänyt lappeenrantalainen Jussi Ahonen. Loppukokoonpanon muodosti jo entuudestaan oululaisille tutut naamat; Jarno Seppänen, Joonas Leskinen ja Olli Huoviala. Oheisesta videosta päätellen ainakin osalle ihmisistä yllätyskokoonpano oli liikaa .
Itse finaalin ja tarkat heittostatsit voit katsoa täältä:
ERÄ 1
ERÄ 2
Myös yleisen sarjan finaalin VaPuPiPulle hävinnyt ja näin ollen hopeaa saavuttanut Jarrupartio on oululaislähtöinen. Naisten sarjassa sen sijaan oulaista kyykkäosaamista näytti vanha ja tuttu Harakat -joukkue, joka ylsi parhaana oululaisena joukkueena naistensarjan hopealle, häviten DDR:n miesvoimistelijoille.
Kärkisijoille yltäneiden lisäksi oululaiset AiM_Kunnian_Miehet (yleinen sarja) sekä Pinppi-69 (naisten sarja) pelasi hienon turnauksen yltäen kummatkin oman sarjansa viidenneksi.
Yleisen ja naisten sarjan tulokset löydät täältä:
Yleinen sarja
Naisten sarja
