SyysMölökky pelattiin noin viikko sitten varsin kauniissa syksyisessä säässä. Kisassa pelattiin kaksi alkulohkoa, joista kaksi parasta pääsi finaaliin. Finaaliin pääsivät Vesa Vuorenmaa, Mika Pohjanen, Hanna Vuorenmaa ja Tapani Himanka. Finaalin voitti suoraan kahdessa pelissä Vesa Vuorenmaa! Onnea voittajalle!
Category: Uutiset
Aikaisemmin kevättalvella järjestetty, mutta muutaman vuoden huonojen lumitilanteiden vuoksi järjestämättä jäänyt HKC siirrettiin pelattavaksi sorakentälle. HKC kisattiin sunnuntaina 4.10. kyykkästadionilla, jossa paremmuudesta kamppailivat kahdeksan parasta karsintatulosta turnauspäivää edeltäneellä viikolla heittänyttä pelaajaa. Turnauksen kovatasoisimmat pelit pelattiin heti puolivälierissä. Välierien kautta finaaliin tiensä taistelivat Ukko-Pekka Yliranta ja Markus Toratti. Tiukan finaaliottelun päätteeksi voittoon nousi Markus “Topatti” Toratti. Onneksi olkoon!
Pitkin kesää stadionin kentällä Oulun auringon alla lensivät kyykät ja ärräpäät. Kesällä kyykän iloista sai nauttia myös perjantai-iltaisten hassuttelupelien lisäksi tositoimissa, kun OAMK järjesti henkilökohtaisen kyykän liigan (HKL) sekä kesäjoukkueliigan (KJL).
HKL sai osallistujia vinhat 34 kyykkääjää, ja tasokin oli päätä huimaavaa! Kesän aikana pelkästään runkosarjassa mestaruussarjan tuloksia heiteltiin 11 kappaletta (mestaruussarjan raja miehillä +22 ja naisilla +10). KJL keräsi osallistujia huimat 10 joukkuetta!
MölökkyTourin neljäs ja samalla siis toiseksi viimeinen osakilpailu lähestyy! SyysMölökky järjestetään lauantaina 17.10. klo 13 alkaen Kyykkäkontin välittömässä läheisyydessä. Ilmoittautuminen alkaa 15 min aiemmin samaisella paikalla.
Pistetilanne on tällä hetkellä kutkuttavan jännittävä, sillä kolme (3) henkilöä jakaa ensimmäistä sijaa viidellä (5) pisteellä! Kärkisijoilla on Vesa Vuorenmaa, Jussi Leinonen ja Hanna Vuorenmaa. Heidän perässään kolmella pisteellä on Hannu Rantala, Mika Pohjanen, Tapani Hasa, Antti Eronen, Visa Seppänen, Lasse Järvelä sekä Matti Pulkkinen.
