A-sarjan välieräennakko


OKL:n A-sarjan pudotuspelit kiristyvät ja loppuviikon agendalla ovat luvassa äärimmäiset tiukat välieräpelit, joiden voittajat ottelevat lauantain finaalipäivän kliimaksissa. Parit ovat pitkästä aikaa ennakkokatselmuksen mukaan äärimmäisen tasaiset, joten Ripe katsoi syvällisemmän analyysin olevan paikallaan.

Kakkossaajat – STH

Eipä osannut Ripe ennustaa Hanppien dramaattista sipulointia puolivälierässä, jonka myötä STH eteni välieriin ensimmäistä kertaa sitten kauden 2007-2008 voitoin 2-1. Vastaansa STH saa ennakko-odotusten mukaisesti runkosarjavoittaja Kakkossaajat, joka vältti täpärästi shokkiflopin puolivälierissä noin kyykän mitalla Ossaajiin.

Ytyn suojatit ovat helisemässä kun joukkueen ikioma partajeesus yrittää pitää selkänsä kasassa toisella kädellä ja toisella soitella bänditreeneissä. Myös iki-iloinen ja naisten viivan puolestapuhuja Lonnakko on henkilökohtaisen kriisin äärellä kun yleisön symppaattiset kannutustukset eivät saaneetkaan enää hymyä huulille. Jotta paketti olisi vielä hieman enemmän levällään, on joukkueen takuupoistaja Häkkinen hukannut kärsivällisyytensä ja alkanut heittämään astetta enemmän haukia.

Vastavuoroisesti toisella puolen kenttää STH on pelannut viime viikot tasaisen varmasti, jonka takana on ensisijaisesti joukkueen hälyttävän pieni haukiprosentti. Näitä kavereita ei näytä rentouttava kalapuikottelu kiinnostavan edes kyykkäkopilla. Kun vielä Ohtonen saa vaihebingonsa kohdilleen, laskee ottelutaso -10 pintaan ja vastustajan selkäranka on koetuksella.

Jos tuomio pitäisi antaa runkosarjan perusteella, olisi 4M eli Matti, mYty, Mikko & Mikko heittämällä finaaleissa. Sen sijaan pudotuspeleissä alkukauden ja WCOKin varma suorittaminen on kuin muisto vain ja ottelukeskiarvo jopa STH:ta heikompi. Tämä parivaljakko on tyylipuhdas 50-60.

 

Blagitarius Blagiators – SIK Bastards

Toisin kuin toinen välieräpari, ei tämä parivaljakko ollut Ripelle juuri minkäänlainen yllätys. BlaBla on esittänyt viime aikoina haparoivempia otteita ja tiimin onneksi perussuorittaminenkin riitti kaatamaan Droit-A:n puolivälierässä. SB:n koitos Jarpaa vastaan oli huomattavasti tiukempi, tuloksena kuitenkin voitto suoraan kahdessa matsissa -9.5 okalla.

SB:n rungon muodostava kaksikko Soppanen-Leskinen on ollut tällä kaudella kaikin puolin liekeissä ja tulosta on tullut huolimatta siitä ketkä muut pelaajat tiimissä kulloinkin ovat olleet. Tiimin ja erityisesti Soppasen kryptoniitti tuntuu kuitenkin olevan juurikin BB, sillä kauden kaikki kohtaamiset ovat päättyneet Blagien voittoon. Näyttäisikin pahasti siltä että miehen sipuli ei vain kestä kun vastapuolella tuijottavat Torstin iloiset veikot.

Blagien omat sipulit ovat nekin kuitenkin jäätymässä. WCOK:sta tuli palkintokaappiin puppellettu pronssi, kun peräosasto haparoi välierässä hartsportista huolimatta sweepit ja torninpoistot. Ellei pronssimatsissa olisi ollut vastassa tiimi, jonka kohtalo on sinetöity nelossijalle, olisi tulos voinut olla vieläkin synkempi.

Panokset tässä välierässä ovat jättimäiset, sillä voitti kumpi tahansa on tämän koitoksen voittajalla etulyöntiasema finaalissa niin taidon kuin sipulinkin kestävyyden suhteen, tuli vastaan sitten Kakkossaajat tai STH. Taitotasolla ja viimeaikaisten näyttöjen perusteella SB ja BB ovat hyvinkin tasaisia, joten kamppailun ratkaisee sipuli. SB:n osalta ratkaisevinta on konabombereiden, BB:n osalta taas sweeppereiden kasetin kestävyys. Tilanne onkin kutkuttavasti täysin 50-50.

Tekniikan akateemiset TEK