OKL-A Välieräennakot


Ripes Corner logo
Ripes Corner

Kyykkähypeä! Puolivälierät on saatu pelattua ja ihmeiden aika ei ole ohi. Kaikki Ripen analyysit menivät nappiin. AiM:lla ja BSoD:lla oli ehkä vähän tiukempaa mitä olisi voinut olettaa etukäteen, mutta runkosarjan top4 otti odotetusti välieräpaikkansa. Joten anaalisoidaampa vähän.

Mutta myös! Hallitus on on kuunnellut toista hallitusta ja päättänyt, että joukkuekyykkä on terveysuhka, joten hätämoodina kapteenit ovat valinneet etäkyykän. Huutelujoukkueet ottavatkin tästä osumaa ja ainoastaan toisiaan ja muita joukkueita hellästi kannustavat SuHailijat taitavat saada tästä etua. Sipuli kun ei voi sulaa kun kentällä kuuluu ainoastaan JEH! UH! -huudot. Kyykkäkiima onkin siis siirtynyt kentän laidalta kotisohville, ja tästähän Ripe kiittää kun koni-akkilasikaan ei huurru ja housuja ei edelleenkään tarvitse laittaa jalkaan.

Mutta ei anneta sen etäkekeilyn häiritä enempää, ei sentään tartte pelata 3vs3. Hyi.

1. SuppoHauet (SuHa) vs 4. Garam Masala (BSoD)

Suham Garala vai Garam Suhala. Ensimmäisenä taisteluparina meille annetaankin varsinaista herkkua, kun viime vuoden finaalipari toistaa viimevuotisen trillerinsä. Runkosarjassa joukkueiden kohtaaminen päättyi tasapeliin SuHan peräpään tiputtaessa siimakelansa jordaniin heittäen loppuun 4h. Viimeviikolla pelattu liigacupin finaali puolestaan ratkesi varsin epäurheilijamaiseen TAHALLISEN hauen ansiosta, kun zen-Olli ei heittänytkään pappeja takaisin neliöön viimeisellä heitolla. Molemmilla joukkueilla on siis kana kynittävänä.

SuppoHauet pelasin itsensä jatkoon kylmän rauhallisesti 3-0 KuhaB:tä vastaan. Vähiten tiukassa välierässä SuHan taso ei ollut ihan terävimmän kärkensä tasolla. Tämä kuitenkin johtunee siitä, että Antti pelasi sarjan vasurilla. Ottelusarjan suurimpia kysymyksiä lienee onkin kauniimman Erosen olkapään kunto. Jos ottelusarja venyy pitkäksi voidaan Vasuri-Antti löytää taas kentältä ja tulos taso laskee pari pistettä pakkaselle. Suppiksen heitto on löytänyt vaiheensa ja Donni does what Donni does. Lämsän turbolakaisut eivät ole löytäneet vielä viimevuoden finaalin varmuuttaan ja liigacupin finaaleiden tapaan tämä ottelusarja ratkaistaan luultavasti nelospaikalta.

BSoDin vittuilevat kyykkäkeijut löivät itsensä jatkoon jäätävän hyvin pelannutta SB:tä vastaan sandaalinkäryisessä ottelusarjassa luvuin 3-1. Warre selvisi kuitenkin tilanteessa puhumalla ja välieräpaikka kutsui. OTiT:n musta ylpeys pelasinkin varsin kovalla tasolla pitäen ottelukeskiarvonsa plussan puolella. All-Stars PuluMasa tuntui kadottaneen hieman runkosarjan loppupuolella hiotun viimeistelynsä, mutta tilannetta auttaa se, että Aappo on saanut privaattireeneissään heittosuuntansa suhtkoht kohdilleen. Heittipä Liigacupin finaaleissa suorastaan törkeän 14p sweepinkin, joten etu pää hoitanee osansa. Paskis on myös löytänyt kaudelta vanhan kunnon All-Stars tasonsa ja sekä sweepit, röksät ja linjapoistot tuntuvat onnistuvan. Zen-Olli on potenut myös hieman olkapäävaivoja, mutta pitkä tauko ennen ottelua parantanee haavat Olli lienee pelikunnossa finaaliin, eikun siis välieriin.

Otteluperin tiukin vääntö löytyykin varmaan kakkospaikalta Aapon sipulin ja Antin olkapään väliltä. Kumpi kestää paremmin, se saadaan selville ensi keskiviikkona.

Prosentit ja toinen finaalipaikka annetaan kuitenkin tiukkaakin tiukemmin BSoD:lle 49.5-50.5 SuHan jäädessä pitkästä aikaa pronssipelin puolelle.

2. Kakkossaajat (V16p) vs 3. aitoa_menoa (AiM)

Aijaijai tästä tuleekin jännää. Joukkueiden runkosarjakohtaaminen päättyi selvästi punakoneen voittoon tuloksella -4 – -11, mutta tilanne on selvästi muuttunut siitä. Petteri koitti haastaa luisteluradan vapaa-ajallaan tappeluun ja hävisi löysin rantein. Tuloksena löysä ranne. Kakkosensaajat puolestaan pelaavat perinteistä trollikyykkää ja tulokset vaihtelevat plussan ja -10 molemmilla puolilla.

Kakkossaajat kokivat puolivälieräsarjan alussa hieman kylmiä väreitä, kun Tenky pääsi ensimmäisessä erässä yhden pisteen päähän. Sen jälkeen kuitenkin keltaiset pääsi lahkeeseen ja YTY:n poppoo otti murskaavan voiton luvuin 3-0. Mikko jatkaa loistavaa pelivirettään Lonnakon hoitaessaan oman ruutunsa vuosikymmenien varmuudella. Onko YTY edes joskus pelannut huonosti? No ei ainakaan näissä pudotuspeleissä, ja isoin lottoelementti Kakkaajien rosterista löytyy tunnetusti Häccis-Tapsan jakamasta nelosruudusta, molempien haukiprosentti on yli 25 ja tämän seurauksena tulos vaihtelee turhankin paljon, eteenkin kuin vastustajajoukkueen vastaavasta ruudusta löytyy ennennäkemätöntä varmuutta.

Koneen öljyinen liivijengi kaapi itsensä jatkoon kynsin ja hampain. Petteritön punakone huusi Accio Ippe, ja Iiro liisi Ouluun pelastamaan joukkueensa liristä Tampereen kyykkäliigan hopeamitali kaulassaan. Tiukkaa se kuitenkin teki. Puolivälierävastustaja RoopePöötti laittoi kovan kovaa vastaan ja hävisi lopulta tuloksin 3-2-1. Pari perussweeppiä ja tilanne olisi voinut olla toisinpäin. AiM.n voiton avaimena oli kuitenkin väliaikaviihdettäkin tarjonnut, riviheittonsa suorastaan maagiseen vaiheeseen saattanut Topratti. Petterin poisso-olossa itsensä uudelleenlöytänyt punajunan kuljettaja kantoi joukkueensa välieriin ja pyrkii jatkamaan samaa menoaan. Yhden pelin mittainen Lanttokokeilu unohdettiin keskipatteriin asetettiin VilleV ja IiroP. Villen heittovarmuus on monesti ollut kysymysmerkki, mutta niin on vastustajan puolella kakkospaikkaa hallinnoivan Lonnakonkin, eli ylimääräistä siima tuskin kuitenkaan siinä annetaa. Itse Iiro (Tupla-I, heh) heitti kuitenkin puolivälieräsarjassa useita varsin epä-Iiroisia huteja, jotka pitää saada välierissä pois, sillä YTY ei anna armoa. Mutta jos jossakin AiM vie kakkossaajia kuin pässiä narusta on liigan parhaan olkapään omaava Eronen, joka on hallinnoinut yhdessä aviomiehensä kanssa parhaan Oulun parhaan hääjärjestäjän ja parhaan sweepperin (toinen kesä ja toinen talvi) titteleitä.

Jos Make saa pidettyä maagisen vireensä kasassa ja Iiro käy reenaamassa aamupalan sijasta myös kyykkäkentän puolella voi ottelusarjasta tulla äärimmäisen tiukka. Molempien tulokset heittelevät kuitenkin luultavasti laidasta laitaan Ripe odottaakin, että ottelutuloksien erot heittelvät kymmenissä.

Prosentit kuitenkin katkeavat Petterin ranteen verran Kakkossaajien koriin, tällä kertaa prosentein 60-40.

Tekniikan akateemiset TEK