Category: Uutiset


Vuoden ensimmäinen tapahtuma, Mölökkyjen Yö kilpailtiin raikkaassa talvisäässä uuden vuoden yönä 1.1. kello 00:01 alkaen ja paikalle kerääntyikin mukavasti 16 innokkaan joukko kilpailemaan sinisestä jalokivestä, eli aidosta kreikkalaisesta taikajuomasta, jota myös Ouzoksi kutsutaan.

Turnauksessa jakauduttiin ensimmäiseksi neljään alkulohkoon, joiden voittajat pääsisivät mittelemään turnausvoitosta finaaliin. Kiihkeiden alkulohkojen jälkeen finaaliin selvisivät Olli Huoviala, Jukka Ohtonen, Anna Nikkilä ja Matti Eteläperä. Suorastaan eeppisen finaalin otti suvereenisti nimiinsä Anna Nikkilä pelaten välillä jopa puhelimeen puhuen vasemmalla kädellä. Turnausvoiton lisäksi Anna otti paikkansa myös virallisen rankingin kärjessä.

 

(more…)


Ilmoittautuminen Tampereella 12.2. järjestettävän MM-kyykän bussikyyteihin on alkanut. Ilmoittautuminen ja lisätiedot osoitteessa http://www.oamkry.fi/mmkyykka/

Ole nopea, jotta ehdit varmasti mukaan ja kysy toki kaverisikin kannustamaan!


Viime vuotinen World Cup of Kyykkä -konsepti on tullut jäädäkseen. Tänä vuonna kilpailut järjestetään helmikuun 26. päivänä tutussa ympäristössä yliopiston parkkipaikoilla. Lisätietoja sarjoista, tarkemmasta aikataulusta, ilmoittautumisesta sekä kaikesta niihin liittyvästä löydät kilpailuille omistetuilta www-sivuilta osoitteesta http://www.wcok.fi . Ilmoittaudu nopeasti sillä paikkoja on rajoitetusti!


Oulun Akateemisen Mölökky- ja Kyykkäseura ry:n sääntömääräisessävaalikokouksessa 15.12. päätettiin uudet toimijat vuodelle 2011:

Hallitus

Puheenjohtaja: Jarno Seppänen
Sihteeri: Erno Klemetti
Rahastonhoitaja: Jaakko Rajakallio
Tiedotusvastaava: Terhi Talvitie
Kyykkäliigavastaava: Samuli Komulainen
Kilpailuvastaava: Jussi Leinonen
Mökkihöperö: Joonas Leskinen

Toimihenkilöt

Webmaster: Vesa-Ville Piiroinen
Tilastofakiiri: Olli Huoviala
B-sarjavastaava: Meeri Sarajärvi
WCOK-vastaava: Juuso Räsänen
Valmennuspäällikkö: Riku Hietaniemi
Mölökkyvastaava: Atte Aunola

Onnea valituille!