OM 2006

BoSS voitti OM-kyykän

Akateemisen kyykän Oulunmestaruus ratkottiin taas perinteiseen tapaan yliopiston parkkipaikalla. Tänäkin vuonna turnaus saatiin pelata kauniissa aurinkoisessa pakkassäässä kohtuullisen hyvätasoisilla kentillä.

Turnaus alkoi odotusten mukaisesti ennakkosuosikkien raivatessa tiensä useimmista lohkoista helposti jatkoon. Muutama poikkeuskin nähtiin. Esimerkiksi WIT ja SIK Bastards joutuivat laulukuoroon ensimmäisten joukoissa ja pääsivät pitämään seuraa tiukasta G-lohkosta alkusarjaan jääneille Hanpeille. Alkuerien kiistatta kovin suoritus oli STH:n pelaama +2 erä, jollaista ei OM-kyykässä oltu ennen nähty. Antikliimaksin taas järjesti Koneen joukkue yhdellä -12 pisteen arvoisella aloituksellaan.

Playoffeissa tulikin sitten jo suurempia yllätyksiä. Muun muassa kevään liigamestari Blagitarius Blagiators sortui neljännesvälierässä pomppuisella kentällä luokattoman huonoon siivouspeliin ja putosi erinomaisesti pelanneille Pacman Brotherseille rökälelukemin -38 – -16.

Pientä puolivälieräyllätystä viritteli myös Pso-ass, joka BoSS:ia vastaan pelatessaan johti ensimmäisen erän jälkeen -6 – -8. Maailma pysyi kuitenkin tolpillaan, kun Pso-ass notkahti hieman kohti luonnollisempia lukemia BoSS:in säilyttäessä pelivireensä ja voittaen ottelun lukemin -20 – -14.

Välierissä Pacman Brothers hävisi KombostiKoblalle suurinumeroisessa ottelussa -34 – -28 BoSS:in jatkaessa hyviä otteitaan teloen Droitin tylysti -38 – -8. Finaaliin menivät siis Kobla ja BoSS Pacmanien tyytyessä kevään toiseen pronssipeliin

Pronssipeli oli erittäin tasaista vääntöä. Pacman Brothers vei ensimmäisen erän kahden pisteen turvin -9 – -7. Toinen erä olikin sitten illan huikein trilleri, joka huipentui Droitin kahteen viimeiseen heittoon, joita suorittamaan kävi Antti Ojala. Tiukassa kuuden pisteen takaa-ajoasemassa Droitin pelineliössä oli jäljellä kaksi yksittäistä tornia sekä kyykkää. Ojala heitti ensiksi toiseen torniin, josta kyykät jaksoivat juuri ja juuri valua rajan yli. Toisessa heitossa Ato osoitti suomalaiselle miehelle käsittätöntä luonteenlujuutta heittämällä kartulla täydellisen osuman, mikä siivitti Droitin pronssimitalille ja Pacmanit kevään toiseen mitaleilta putoamiseen kahdella pisteellä -11 – -13.

Paras kolmesta -menetelmällä pelattavan finaalin ensimmäinen peli oli lievää hermoilua. Ensimmäisen erä kolmen pisteen erolla -? – -? voittanut KombostiKobla päätti lopulta noudattaa kauden tulostensa tilastollista jakaumaa BoSS:in korjatessa ensimmäisen päänahan päivän huonoimmalla pelillään -? – -29.

Ensimmäisestä voitosta itseluottamusta saanut BoSS otti toisessa finaalissa homman ns. haltuun., eikä Kombostille jäänyt kuin sivustakatsojan rooli. Yleisön huutelu loppui jo pelin ollessa selvä ennen BoSS:in viimeisiä karttuja. Ottelutulos -12 – -? ja BoSS:in miehistöstä kolme kirjauttaa OM-kyykän kiertopalkintoon nimensä jo toisen kerran.

Tilastot

http://www.oamkry.fi/tilastot/om-2006/joukkue_tilasto.php

Tulokset

  1. BoSS (Häkkinen Mikko, Jokiniemi Kalle, Kovasin Jouni, Pohjanen Mika
  2. KombostiKobla (Krogerus Miikka, Kärki Jussi, Lasanen Mika, Pylkkö Markku)
  3. Droit Risingstars (Aho Pekka, Kaikkonen Santtu, Ojala Antti, Sakaranaho Jaakko)
  4. Pacman Brothers